Tuomarikoulutus innosti Tampereella

29.5.2019  |  12:32  |  Seurat

Tampereen Tenniskeskuksella järjestettiin lauantaina 25.5. päätuomarikoulutus. Koulutukseen osallistujilla on nyt oikeus tuomaroida kansallisella tasolla.

Osallistujat
Antti Räsänen, TaTS
Markku Iivonen, TaTS
Sergey Nurminen, TaTS
Helmi Männistö, VT
Iivari Lehmusmäki, VT
Tommi Tuominen, Vääksy

Koulutuksen pitäjänä toimi Petri Nylund, joka on tuttu näky kansallisen tenniksen kärkitapahtumien tuomarin tuolista. Nylundin oma tuomarointiura käynnistyi samalla tavalla ykköstason tuomarikoulutuksesta ja nyt hän on ollut mukana tuomaroimassa jo yli kymmenen vuotta.

– Oli erittäin antoisa koulutuspäivä. Kiitokset osallistujille aktiivisuudesta ja innokkuudesta oppia. Kiitos myös Tampereen Tennisseuralle koulutuksen tilajärjestelyistä, kiitteli Nylund.

Nylund kertoo, että koulutuksen päätavoitteena oli antaa valmiudet toimia tuomarina. Koulutuksessa käytiin läpi sääntöasioita, tuomarointitekniikkaa ennen, aikana ja jälkeen ottelun sekä lopuksi osallistujat pääsivät testaamaan opittuja asioita käytännössä.

– Nyt alkaa se tärkein vaihe, eli tuomaroimaan oppii vain tuomaroimalla – aivan kuten lukemaan oppii lukemalla. Kaikkien tuomarikoulutuksen suorittaneiden kannattaa olla aktiivisia esimerkiksi oman seuran suuntaan ja kysyä voisiko tulla harjoittelemaan tuomarointia kansalliseen kilpailuun. Aloittaa voi hyvin vaikka C-luokan otteluista ja kokemuksen kautta siirtyä kohti A-luokkia ja esimerkiksi TEHO Sport Tennisliigaa ja Finnish Touria. Tällä tavalla aloitin myös itse, jatkoi Nylund.

Mikäli kiinnostuit tuomaritoiminnasta voit kysyä aiheesta lisää Nylundilta (puh. 050 5683922) ja halukkuudesta osallistua seuraaviin koulutuksiin kannattaa olla yhteydessä Tennisliiton kilpailupäällikkö Raisa Törnroos-Heinoseen (raisa.tornroos(at)tennis.fi). Tennisliitto järjestää tuomarikoulutuksia 2-4 kertaa vuodessa. Seuraava koulutus on luvassa syyskuussa pääkaupunkiseudulla.

Lue myös aiemmin julkaistu artikkeli tuomaroinnista täältä – siinä Niko Nylund (kuvassa) kertoo tuomaritoiminnan hienoudesta ja omasta viimeaikaisesta kansainvälisestä kokemuksestaan.

Jaa:

Seuraava uutinen: Suomalaisjunioreilla kulkee Tennis… →