Tenniksen toisen asteen leiritys käynnistyy Vierumäellä – hae mukaan

25.8.2023  |  14:50  |  Ennakot

Tenniksessä aloitetaan toisen asteen leiritys ensi kertaa lukuvuonna 2023 Vierumäellä. Leiritys tehdään yhteistyössä Vierumäen Urheiluopiston ja Tennisliiton välillä. Toiminnalla on Suomen Olympiakomitean hyväksyntä.

Toisen asteen leiritys on tarkoitettu lukiossa tai ammatillisessa oppilaitoksessa opiskeleville tavoitteellisesti urheileville tenniksen pelaajille. Leiritys toteutetaan yksilöleirityksenä ja leirityksen tavoitteena on tukea yksilöiden huippu-urheilijaksi kehittymistä ja vahvistaa tavoitteellista harjoittelua osana urheilijan polkua kohti liiton maajoukkuetoimintaa.

Leiritykseen voivat hakea toisen asteen ikäryhmään kuuluvat urheilijat.

LISÄTIETOJA JA LINKKI HAKEMUKSEEN

Tenniksen lajivalmentajana toisen asteen leirityksellä toimivat Taneli Tenhunen, Harri Suutarinen ja Petja Nykänen.

Leirien sisällöissä kehitetään lajiharjoittelun ja monipuolisten fyysisten ominaisuuksien harjoittelun lisäksi erityisesti psyykkisiä, sosiaalisia ja elämänhallinnan taitoja. Leirityksessä hyödynnetään Olympiakomitean Kehity huippu-urheilijaksi harjoituskirjan sisältöjä. Leiriläisillä on käytössä Priima oppimisalusta. Leiripäiviin jätetään aikaa myös omatoimiselle opiskelulle.

Leirityksen teemoina ovat:

  • lajianalyysi ja lajin vaatimusten yksilöllinen kehittäminen (sis. psyykkissosiaaliset vaatimukset)
  • Urheilijan terveys (kuormitus, palautuminen, ravinto ja uni)
  • Elämänhallintataidot (urasuunnittelu, talous ja urheilijabrändi)
  • Tennisohjaajakoulutus (Taso 1)

Toisen asteen leirityksessä olevat tulevat saamaan todistuksen Suomen Urheiluopistossa suorittamastaan vapaan sivistystyön koulutuksesta, jonka avulla leiritykseen osallistumisen voi olla mahdollista liittää osaksi omia opintojaan oman oppilaitoksen määrittämällä tavalla. Leiritykseen tulevien kannattaa keskustella leiritykseen osallistumisesta ja sen omaan tutkintoon liittämisestä hyvissä ajoin oman koulun opinnonohjaajan kanssa.

Lukuvuoden 2023-2024 leiritys

Toisen asteen leiritys koostuu neljästä leiristä vuodessa ja leirit kestävät aina sunnuntaista torstaihin.

Lukuvuoden 2023-2024 leiriajankohdat:

  • 1. leiri 1.-5.10.2023
  • 2. leiri 3.-7.12.2023
  • 3. leiri 4.-8.2.2024
  • 4. leiri 5.-9.5.2024

1. ja 4. leirillä on mahdollisuus suorittaa fyysiset testit Vierumäen testiasemalla hintaan 30 €.

Huomioithan, että urheilija sitoutuu lähtökohtaisesti kaikkiin neljään leiriin, joten kokonaishinta lukuvuodelle tulee olemaan noin 1 480 €. Painavista ja erikseen ilmoitettavista syistä (lääkärintodistus/haasteet koulussa) leirin voi jättää väliin.

Haku ja hakulomake

Leiritykseen haetaan täyttämällä hakulomake. Hakulomakkeeseen kirjoitetaan vapaamuotoinen motivaatiokirje aiheella “Minä ja tennis”. Motivaatiokirje palautetaan kirjallisena tai videoituna liitetiedostona hakulomakkeen yhteydessä.

Leiritykseen valitaan varasijoille 2-5 urheilijaa. Varasijalta voi saada paikan peruutusten vuoksi koko vuodeksi tai varasijoilta voidaan kutsua yksittäisille leireille. Urheilijoiden tulee vahvistaa leirityspaikan vastaanottaminen valinnan jälkeen. Myös varasijapaikka tulee vahvistaa, jos haluaa osallistua leireille mahdollisuuden tullen kutsuttaessa.

Toiselle asteelle hakevat urheilijat, joilla ei ole vielä tietoa toisen asteen koulupaikasta voivat täydentää hakemusta (oppilaitoksen ja luokanvalvojan tiedot) vielä hakuajan päätyttyä, kun tieto yhteisvalinnan tuloksista on tullut. Merkitse tällöin hakulomakkeelle 1.vuoden opiskelija ja koulun yhteystietoihin täydennetään.

Leiritykseen on vielä muutama paikka avoinna. Hae mukaan heti.

Lisäksi yläkoululeiritykseen on vapautunut paikkoja, lue lisää ja hae mukaan.

Jaa:

Seuraava uutinen: Virtanen pääsarjaan US… →