Sarjatennis kasvattaa yhteisöllisyyttä KarTessa – ”Joukkuemuotoinen kilpailu tuo aivan erilaista fiilistä pelaajille, vähän niin kuin Davis Cup”

22.4.2022  |  12:55  |  Artikkeli, Seurat

KarTe 2, ulkokaudella 2021

Sarjakauden lähestyessä pelaajat odottavat innolla pelien käynnistymistä. Karjalan Tennikselle yleinen sarjatennis on myös koko seuralle merkityksellisessä asemassa. Sami Korhonen, KarTen seuravalmentaja, avasi sarjatenniksen roolia seurassa.

– Sarjatennis on ollut meillä aina isossa roolissa ja sillä on iso merkitys pelaajille sekä joukkueille. Junioreilla on tavoitteena, että he pääsevät pelaamaan jossain vaiheessa edustusjoukkueisiin. Sisäkauden sarjassa meillä on tällä hetkellä kaksi miesten joukkuetta ja kaksi seniorijoukkuetta. Hyvä yhteishenki kantaa kaikkien joukkueiden läpi ja olemmekin lisäämässä joukkuemäärää kesäkaudelle. Muutaman vuoden tauon jälkeen saamme innokkaista pelureista naisten joukkueen kasaan III-divisioonaan. Kokonaisuudessaan sarjatenniksellä on iso merkitys seurallemme.

Korhonen nosti esille sarjatenniksen luoman yhteisöllisyyden. Ottelutapahtumat luovat yhteisiä kokemuksia pelaajille.

– Sarjatennis on ehdottomasti yhteisöllisyyden kasvattaja. Tennis on kuitenkin yksilölaji, niin joukkuemuotoinen kilpailu tuo aivan erilaista fiilistä pelaajille. Vähän niin kuin Davis Cup, kaikki pelaavat samaan pussiin. Samalla se on kunnia-asia pelaajille edustaa omaa seuraa. On myös mahtavaa saada kotipeleihin kannustusta yleisöltä, jatkoi Korhonen.

Samalla se on kunnia-asia pelaajille edustaa omaa seuraa.

KarTen joukkueet joutuvat usein matkustamaan Joensuusta jonkin verran vieraspeleihin. Pelireissuilla kuitenkin aina nautitaan yhteisestä ajasta.

– Joensuusta on yleensä aina matkaa vieraspeleihin. Reissut ovat kuitenkin mukavia joukkueen yhteisiä hetkiä. Pelejä ehditään käydä moneen kertaan läpi sekä meno- että paluumatkalla autossa tai junassa. Vieraspelimatkoihin myös kuuluu KarTen joukkueessa aina yhteinen ruokailu. Jälkipelit ovat oleellinen osa ottelukokemusta, kertoi Korhonen.

Sarjapelien lisäksi kesän I-divisioonan cup-muotoinen turnaus on tärkeä tapahtuma seuran pelaajille.

– Kesän I-divisioonan viikonloppu on aina yksi kauden kohokohdista. Kaikki joukkueet kerääntyvät yhteen ja siellä näkee joka kerta tuttuja kavereita, joiden kanssa on kiva viettää aikaa.

Jälkipelit ovat oleellinen osa ottelukokemusta.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

 

Henkilön Karjalan Tennis (@karjalantennis) jakama julkaisu

Sarjatennis kokonaisuus lähtee liikkeelle pelaajista

Sarjatennisjoukkueiden kokoaminen sekä lukumäärä riippuu tarjolla olevasta pelaajamäärästä. KarTessa pyritään innostamaan mahdollisimman moni pelaaja mukaan ja saada seuralle sopiva määrä joukkueita sarjatennikseen. Korhosen mukaan on tärkeää, että joukkueita on useita, sillä seurassa on monia eri tasoisia pelaajia.

– Sarjatenniksen joukkueiden kokoaminen lähtee pelaajista liikkeelle. Katsotaan minkä verran joukkueisiin riittää innokkaita pelaajia ja onko mahdollisesti vahvistuksia tarjolla ylimmille tasoille. Meillä seuran ykkösjoukkue tähtää hyviin suorituksiin, mutta alempien tasojen joukkueet toimivat puolestaan matalan kynnyksen mukaan pääsynä sarjatennikseen. Junioreille sarjatennis on oiva kehitysalusta ja aikuiset puolestaan saavat paljon hyviä pelejä vyölleen, päätti Korhonen.

Aloita sarjatennis – pelaamisen iloa alueellisista harrastesarjoista. Alimmilla miesten V- ja naisten III-divisioonan harrastetasoilla pyritään takaamaan sopivan tasoisia ja mielekkäitä otteluita. Pelaajat saavat olla korkeintaan D-luokassa.

 

Ilmoittautumiset oman seuran sarjatennismanagerin kautta – ilmoittaudu mukaan 15.5. mennessä.

 

LUE LISÄÄ

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

 

Henkilön Suomen Tennisliitto (@tennisfin) jakama julkaisu

Jaa:

Seuraava uutinen: Ruusuvuori ei pysynyt… →