Lasten ja nuorten tähtiseura -esittely: SATA-Tennis

22.4.2022  |  11:04  |  Yleinen

Tenniksen laatuseuraohjelma on osa Olympiakomitean Tähtiseura-ohjelmaa – laatuseuratoiminta on saanut vahvan startin. Nyt esittelemme viime joulukuussa 1. tason auditoinnin tehneen SATA-Tenniksen.

Laatuseuraohjelman päätavoitteena on auttaa seuroja heidän kehitystyössään. Kysymyksessä on ennen kaikkea kehitysprosessi, missä seuran omia tavoitteita kirkastetaan yhdessä. Laatuseuraohjelman kautta seurat etenevät kohti auditointeja kolmella eri tasolla: lapset ja nuoret sekä aikuisurheilu (1. taso), kilpaseura (2. taso) ja huippuseura (3. taso).

”Asetimme tavoitteeksi kasvattaa seuran harrastajamäärää ja saada alueen lapset ja nuoret takaisin tenniskentille”

SATA-Tennis tarjoaa valmennustoimintaa lapsille ja nuorille alkeista kilpatennikseen saakka. Seura alkoi kehittää toimintaansa aktiivisesti syksyllä 2014, jolloin toiminta oli päässyt kutistumaan hyvin pieneksi.

– Asetimme tavoitteeksi kasvattaa seuran harrastajamäärää ja saada alueen lapset ja nuoret takaisin tenniskentille. Päätimme aloittaa myös tavoitteellisemman harjoittelun innokkaimmille pelaajille, jotta seurasta tulisi taas uusia kilpapelaajia, kertoo seuran päävalmentaja Ville Tihreväinen.

Tärkeimpinä kehitystoimenpiteinä seuraan perustettiin ammattivalmentajan ohjauksessa tavoitteellisesti harjoittelevien junioreiden ryhmiä, aloitettiin seuran sisäinen kilpailusarja sekä kaikkiin lähialueen kouluihin perustettiin tenniskerhot ja heille hankittiin tennisvälineet. Lisäksi viestintään ja tiedotukseen alettiin panostaa aiempaa enemmän. Vuoteen 2014 verrattuna seura on saanut kasvatettua merkittävästi sekä kilpailevien pelaajien määrää, että harjoituskertojen määrää. Esimerkiksi viikoittaisten harjoituskertojen määrä sisäkaudella on noussut 170:stä 650:een.

– Kehitämme jatkuvasti kaikkea toimintaa seuran mission ja arvojen mukaisesti ja nykyinen valmennusjärjestelmä on jatkuvan kehityksen tulosta. Pyrimme edelleen jatkuvasti kehittämään toimintaamme ja toimintamallejamme vastaamaan alueen pelaajien tarpeita, Tihreväinen kuvailee.

Tavoitteena kokonaisvaltainen lajikokemus kaikille pelaajille

Seuran tarjoama lasten ja nuorten toiminta koostuu seuravalmennuksesta, iltapäiväkerhosta, kesä- ja talvileireistä, pelipäivistä, pallohenkilötehtävistä ja kilpailuista. Viikoittaisessa valmennustoiminnassa SATA-Tenniksellä on tällä hetkellä noin 260 junioria.

Valmennuksen sisältö perustuu neljään kivijalkaan: ohjattuun ja omatoimiseen lajiharjoitteluun, kilpailemiseen sekä tenniskulttuuriin, joka sisältää lajin seuraamista. Näiden osa-alueiden avulla pyritään tarjoamaan kokonaisvaltainen lajikokemus kaikille pelaajille. Lasten ja nuorten valmennustoiminta jaetaan edelleen U10- ja juniorivalmennuspelaajiin (11-18-vuotiaat pelaajat), jotka jakautuvat kummatkin edelleen kolmeen eri polkuun. Kullekin polulle on tehty omat kausisuunnitelmat oppimistavoitteineen, jotta valmennuksen laatu saadaan pidettyä tasaisena.

Valmennuksen sisältö perustuu neljään kivijalkaan: ohjattuun ja omatoimiseen lajiharjoitteluun, kilpailemiseen sekä tenniskulttuuriin, joka sisältää lajin seuraamista.

– Polku alkaa U10-puolella arki-iltapäivisin järjestetystä liikkarista, jossa harjoitellaan kullakin kerralla tunti tennistä sekä tunti muuta liikuntaa. Liikkari toimii hyvänä ponnahduslautana ja moni lapsista siirtyykin mukaan valmennustoimintaan. Juniorivalmennuksen puolella polku alkaa harrastajan polulla, jonka pääteemana on ”tennis for life”, joten harjoittelu koostuu peruslajitaitojen kehittämisestä ja iloisesta liikkumisesta tenniksen avulla. Polun toisessa laidassa on kilpavalmennus, joka nimensä mukaisesti keskittyy kilpailemiseen ja tavoitteelliseen kokonaisvaltaiseen harjoitteluun ammattivalmentajan ohjauksessa, Tihreväinen kertoo.

Pelaajan omien tavoitteiden mukainen toiminta on motivoivaa

SATA-Tenniksessä on keskitytty siihen, että jokaiselle pelaajalle löydettäisiin oma tapa harrastaa tennistä. Tärkeää on myös se, että lapset pääsevät liikkumaan ja toteuttamaan itseään.

– Pelaajien omien tavoitteiden mukainen toiminta on aina hauskaa ja motivoivaa. Tennis on kuitenkin aina tennistä, olit sitten lapsi tai aikuinen. Ammattitaitoiset valmentajat takaavat laadukkaan toiminnan iloisessa ja toiminnallisessa ilmapiirissä. Tärkeää on myös se, että tavoitteet, välineet ja ympäristö ovat pelaajalle sopivia. Pelaaminen on kuitenkin tietysti parasta, Tihreväinen päättää.

Jaa:

Seuraava uutinen: Sarjatennis kasvattaa yhteisöllisyyttä… →