Sarjatenniksen yhteisöllisyys kukoistaa HLK:ssa – ”Parasta on yhteisöllisyys ja joukkueformaatti, sillä siinä pääsee nauttimaan tenniksestä porukalla”

3.5.2023  |  16:57  |  Seurat

Sarjatennis on joukkuemuotoinen kilpailumuoto, jota pelataan niin sisä- kuin ulkokaudella. Helsinki Lawn-Tennis Klubista löytyy innokkaita sarjatenniksen pelaajia.

Leo Karisto aloitti sarjatenniksen pelaamisen syksyllä yhdessä ystäviensä kanssa V-divisioonasta. Peliformaatti sopii hyvin harrastelijoille, jotka nauttivat joukkueen kanssa yhdessä tekemisestä. Harrastelijan oli helppo hypätä mukaan sarjatennikseen.

”Kuulin kaveriltani hänen sarjatennisjoukkueestansa ja vieraspelikokemuksista. Sarjatennisformaatti kuulosti mielenkiintoiselta, sillä siinä pääsisi luomaan oman joukkueen sekä kisaamaan toisten kaupunkien joukkueita vastaan. Kisaaminen on myös sosiaalisempaa, sillä sinun ei itse tarvitsisi kiertää kisoja yksin vaan sinulla olisi koko joukkue mukana. Sarjatennikseen osallistuminen oli joukkueen luomisen kannalta helppoa, sillä minulla oli valmiiksi jo kolme tennistä pelaavaa kaveria, jotka olivat kiinnostuneita pelaamaan”, kertoi Karisto.

Joukkueen ensimmäisen sisäkauden lähestyessä loppuaan, into sarjatennikseen on ainoastaan kasvanut joukkueessa kauden aikana. HLK:n pelurit odottavat kuumeisesti kesän ulkokauden alkua. Pelit yhdistävät joukkueen kaveriporukan kentän äärelle ja sarjaotteluista on muodostunut riemukkaita tapahtumia.

”Sarjatennisotteluissa on uskomaton tunnelma, sillä meillä on otteluissa yli 20 fania kannustamassa joukkuettamme. Peleissä on isojen kisojen tunnelmaa ja jokainen joukkueemme pelaaja pelaa täydellä tunteella. Joukkueen kapteenina pystyn vielä seuraamaan otteluita kentän vierestä ja on mahtavaa päästä tukemaan pelaajia sekä jakamaan onnistumisia heidän kanssaan.”, kuvailee Karisto.

Ulkokauden sarjatennikseen ilmoittautuminen on käynnissä 3.4.-15.5. Kerää kaveriporukka kasaan ja ilmoittaudu mukaan seurasi kautta! II-V -divisioonien pelikausi on 2.6.-20.8.2023. Alimmilla miesten V- ja naisten III-divisioonan harrastetasoilla pyritään takaamaan alueellisia sopivan tasoisia ja mielekkäitä otteluita. Pelaajat saavat olla korkeintaan D-luokassa.

Sarjatenniksen tasot ovat TEHO Sport Tennisliiga, I-divisioona, II-divisioona, III-divisioona, IV-divisioona ja V-divisioona. Tutustu sarjatennikseen tarkemmin täältä.

ALOITA SARJATENNIS

Sarjatennis sopii aloittelijoista kokeneempiin pelureihin vallan mainiosti. Eri sarjatasot takaavat omaan tasoon sopivia otteluita ja peliformaatin ansiosta tunteiden vuoristorata päästään kokemaan yhtenä joukkueena. Se on Kariston mielestä ehdottomasti sarjatenniksen suola.

”Sarjatenniksestä parasta on yhteisöllisyys ja joukkueformaatti, sillä siinä pääsee nauttimaan tenniksestä porukalla. Kukaan ei ole yksin kentällä vaan kaikki onnistumiset, epäonnistumiset, positiiviset ja negatiiviset tunteet jaetaan joukkueen kesken. Pelien sopiminen on myös helppoa ja joustavaa ja kilpaileminen ei tunnu liian vakavalta. Taitotasolla ei ole väliä, sillä sarjatenniksestä löytyy divisioonat kaiken tasoisille pelaajille ja jokainen pääsee pelaamaan matalan kynnyksen kilpatennisotteluita”, kiteyttää Karisto.

”Koko sarjatenniskokemuksen kruunaa pelien jälkeiset voitonjuhlat fanien kesken.”

Jaa:

Seuraava uutinen: Jan De Witt… →