Hietaranta ensimmäistä kertaa Australian avoimissa – ”Uskon omiin mahdollisuuksiini sekä tiedän, että pystyn joka matsissa taistelemaan voitosta”

19.1.2022  |  13:20  |  Ennakot

Laura Hietaranta, 17, pelaa junioreiden Australian avoimissa 22.-29.1.2022. Suomalaispelaaja osallistuu nyt ensimmäistä kertaa Australiassa pelattavaan arvoturnaukseen.

Hietaranta on turnauksen 15. sijoitettu ja kohtaa avauskierroksella bulgarialaisen Denislava Glushkovan – kaaviot löytyvät täällä.

Porsche Junior Team Finlandin suomalaispelaaja on ollut Australiassa jo jonkin aikaa. Hietaranta kutsuttiin jälleen osaksi kansainvälisen tennisliiton ITF Teamia, joka on treenannut ja kilpaillut yhdessä.

– Suomessa oli laadukas treenijakso ennen tänne Australiaan saapumista ja tuntui, että pelissä on mennyt paljon asioita eteenpäin. Täällä Australiassa sain myös parit hyvät treenipäivät alle, mutta valitettavasti jouduin jättämään esikisan väliin sairastumisen takia, sanoi Hietaranta.

Viime vuonna Australian avoimet peruttiin junioreiden osalta, joten ensimmäistä kertaa Grand Slam -turnauksia kiertämään päässyt Lappeenrannasta lähtöisin oleva pelaaja sai vyölleen esiintymiset Ranskan avoimissa, Wimbledonissa ja US Openissa. Kaksinpelissä voitot jäivät vielä odottamaan itseään, mutta tenniskansan mielessä on edelleen vahvana Hietarannan ja belgialaisen Sofia Costoulasin upea nelinpelin finaalipaikka Wimbledonissa.

– Olen ensimmäistä kertaa Australian avoimissa, mikä on todella siistiä. Olen odottanut tätä pitkään, joten on mahtavaa päästä tällä viikolla aloittamaan pelit. Grand Slam -kisat ovat aina erityisiä ja olen kuullut paljon hyvää tästä turnauksesta.

Vaikkakaan viime vuoden Grand Slam -turnauksissa ei kaksinpelivoittoja tullut, osoitti Hietaranta kuuluvansa maailman parhaiden junioripelaajien joukkoon erityisesti loppuvuodesta pelatussa alle 18-vuotiaiden epävirallisessa MM-turnauksessa Orange Bowlissa. Hietaranta ylsi jo toista vuotta putkeen turnauksen välieriin (lue lisää).

Tällä hetkellä Hietaranta on junioreiden maailmanlistalla sijalla 26. Suomalaispelaaja kertoo lähtevänsä pelaamaan ottelu kerrallaan itseensä uskoen. Hietaranta on myös mukana turnauksen nelinpelissä parinaan argentiinalainen Solana Sierra, joka on maailmanlistan 9.

– Uskon omiin mahdollisuuksiini sekä tiedän, että pystyn joka matsissa taistelemaan voitosta.

Australian avointen jälkeen on Hietarannan tarkoituksena kiertää naisten ITF-ammattilaisturnauksia. Todennäköisesti on ensimmäisenä luvassa $25,000 ITF-turnauksia Turkissa 14.2. alkaen.

Jaa:

Seuraava uutinen: Viikkokatsaus 3/2022 – →