Ennakkosuosikki Heliövaara voitti TaTS Openin

26.7.2020  |  15:58  |  Raportit

Tampereen Tennisseuran järjestämä kansallinen rahaturnaus TaTS Open päättyi miesten kaksinpelin loppuotteluun, jonka voittoon ylsi turnauksen kärkisijoitettu Harri Heliövaara. Heliövaara ansaitsi voitosta 2000 euroa ja toiseksi sijoittunut Aleksi Löfman kuittasi 1000 euroa.

Miesten loppuottelu
[1] Harri Heliövaara, Sata – Aleksi Löfman, HVS 6-4, 6-1

TULOKSET
KUVAGALLERIA

Turnauksen yllättäjä 18-vuotias Aleksi Löfman lähti ennakkoluulottomasti haastamaan ykköseksi sijoitettua miesten maajoukkuepelaajaa 31-vuotiasta Harri Heliövaaraa. Heliövaara ja Löfman eivät olleet aiemmin kohdanneet toisiaan kaksinpelissä, joten vahvoja ennakko-odotuksia pelin kulusta ei ollut yleisöllä eikä pelaajilla.

Avauserässä oli murtomahdollisuuksia molemmilla pelaajilla useita kertoja ja ensimmäisenä onnistui kuudennessa pelissä Heliövaara. Löfman ei kuitenkaan lannistunut, vaan mursi heti takaisin voimakkaiden peruslyöntiensä kautta. Erän lopussa nähtiin vielä yksi murto ja sen otti Heliövaara – erä kirjattiin ykkössijoitetulle 6-4.

Toisen erän alussa tilanteessa 1-1 oli Löfmanilla murtopalloja, mutta Heliövaara selvitti ne. Tämän jälkeen pelin kulku muuttui lähes täysin, ainakin pisteiden valossa. Löfmanin murtopalloista kesti noin kymmenen minuuttia ja tulostaulu näyttikin Heliövaaran 4-1 johtoa. Lopulta Heliövaara eteni turnausvoittoon luvuin 6-4, 6-1.

– Oli todella hienoa, että tällainen turnaus saatiin järjestettyä Tampere Open -ammattilaisturnauksen tilalle. Toki olisi ollut kiva ottaa ATP-pisteitä mukaan, mutta palkintoshekki lämmittää oikein mukavasti. Täällä oli hyvä osallistujakattaus ja turvallista pelata. Miesten turnauksessa oli mukava nähdä, että välierissä oli mukana neljä suomalaista, vaikka pelaamassa oli myös kovia virolaisia, aloitti Heliövaara.

Heliövaara kertoi loppuottelun olleen hänelle todella haastava.

– Missään vaiheessa ottelua en löytänyt hyvää tatsia tai fiilistä. Tähän vaikutti Aleksin hyvä syöttäminen ja painavat peruslyönnit. Samanaikaisesti tuntui etteivät lyöntini lähteneet mihinkään. Tein hirveästi töitä pääni sisällä ja yritin vain saada palloa kenttään sekä jalkoja liikkeelle ja toivoa toiselta puolelta tulevan virheitä. Tätä tennis on monesti, että pitää pelata niillä asioilla mitä on minäkin päivänä tarjolla.

Heliövaara/Kontinen pelaa näytösottelun tiistaina 28.7. Hangossa

Seuraavaksi Heliövaaralla on luvassa muutamat ProAm-tapahtumat Helsingissä ja Hangossa. Tiistaina 28.7. klo 12.00 Heliövaara ja Henri Kontinen pelaavat Hangon Tennisstadionilla näytösnelinpelin Jarkko Niemistä ja Magnus Larssonia vastaan (lue lisää täältä). Paikalle mahtuu katsomaan enintään 500 henkilöä. Tapahtumajärjestäjänä toimii Hangon Tenniskerho. Tapahtumaan on aikuisille 10 euron sisäänpääsymaksu. Lipputulot käytetään Hangon Tenniskerhon nuorten tennistoiminnan tukemiseen tavoitteena uusien harrastajien aktivoiminen.

Virallisten turnausten osalta on Heliövaaran suunnitelmat kuitenkin vielä auki.

– Kansainväliset kilpailut alkavat tämän hetken tiedon mukaan 17.8., mutta edelleen odottelen sieltä tiedotettavan ettei jatkukaan. Mutta jos jatkuu, niin sitten pitää alkaa rakentamaan omaa kalenteria, viittasi Heliövaara epävarmaan turnaustilanteeseen koronasta johtuen.

Jaa:

Seuraava uutinen: Katso Ruudusta nelinpelin… →