Virtanen jälleen loppuotteluun Challenger-kiertueella – ”Pelini on ollut tasaisen vahvaa läpi viikon”

1.4.2023  |  18:32  |  Raportit

Otto Virtanen eteni loppuotteluun ATP Challenger -turnauksessa Ranskassa.

Neljänneksi sijoitettu Virtanen (ATP-139) pääsee sunnuntaina klo 16.00 hakemaan kauden toista ja uransa kolmatta haastajatason turnausvoittoa. Finaalissa asettuu vastaan ykköseksi sijoitettu australialainen Max Purcell (ATP-99). Purcell on voittanut tänä vuonna jo kolme Challenger-turnausta. Voit seurata ottelun suorana täältä.

”Purcell on tosi hyvässä pelivireessä. Hän on erittäin stabiili kaikinpuolin kentällä. Omien vahvuuksien kautta lähden häntä kaatamaan”, sanoi Virtanen.

Finaalipaikka aukesi makealla revanssilla toiseksi sijoitetusta itävaltalaisesta Jurij Rodionovista (ATP-131). Rodionov kukisti Virtasen viime viikolla tiukasti kolmessa erässä, mutta tällä kertaa suomalaispelaaja iski tulostaululle vakuuttavat lukemat 6-3, 6-1 alle tunnissa vahvan syöttönsä ja kämmenlyöntiensä saattelemana.

”On ollut mukavaa pelata Lillessä. Joka päivä on ollut lämmin tunnelma hallissa ja hommat toimii kentällä. Pelini on ollut tasaisen vahvaa läpi viikon. Pelasin välierässä omien vahvuuksieni kautta ja fiksummin kuin edellisellä kerralla; sain hänet liikkeelle laittamalla palloa enemmän kulmiin.”

ATP CHALLENGER 100 | RANSKA LIVESTREAM

Jaa:

Seuraava uutinen: Porsche Junior Team… →