Viikkokatsaus 40/2019 – TEHO Sport Finnish Tour alkaa Kotkassa, ammattilaiskentillä menestystä

4.10.2019  |  09:44  |  Raportit

Viikonlopun aikana isketään TEHO Sport Finnish Touria Kotkassa. Pääkentän otteluita voit seurata Ruutu Urheilun kautta läpi viikonlopun alkaen perjantaista klo 15:00. Lisäksi Talin Tenniskeskuksella pelataan senioreiden Pohjoismaiden mestaruuskilpailut ja ammattilaiskentilläkin on ollut vauhti päällä.

Heliövaara, Niklas-Salminen, Orpana ja Kulikova mestaruusjahdeissa maailmalla

Harri Heliövaara on edennyt yhdessä ukrainalaisen Ilya Marchenkon kanssa nelinpelin välieriin ATP Challenger -turnauksessa Kazakstanissa. Pari voitti avausottelussaan komeasti kolmanneksi sijoitetun ranskalaiset Sadio Doumbia/Fabien Reboul 4-6, 7-6, 15-13. Puolivälierästä pari sai luovutusvoiton ja perjantaisessa välierässä aikaisintaan klo 12:30 on vastassa Ruben Bemelmans/Zdenek Kolar.

ITF-kiertueella Patrik Niklas-Salminen tavoittelee perjantaina kaksinpelin finaalipaikkaa 25,000 dollarin arvoisessa turnauksessa Ruotsissa. Kahdeksanneksi sijoitettu Niklas-Salminen on ottanut jo kolme voittoa, joista jokainen on tullut suoraan kahdessa erässä. Perjantaisessa välierässä klo 17:30 asettuu vastaan puolalaiskarsija Wojciech Marek. Palkintoarvoiltaan 15,000 dollarin kilpailuissa Bulgariassa ja Ranskassa ovat suomalaisnaiset Oona Orpana ja Anastasia Kulikova edenneet kaksinpelin puolivälieriin. Molemmat ovat voittaneet kaksi ottelua. Toiseksi sijoitettu Orpana kohtaa perjantaina klo 10:00 bulgarialaisen Gebriela Mihaylovan ja kahdeksanneksi sijoitettu Kulikova haastaa klo 18:00 ykköseksi sijoitetun ranskalaisen Alice Ramen. Lisäksi Orpana on edennyt nelinpelin välieriin. Yhdysvalloissa $25,000 ITF-kilpailussa saatiin myös hyvä suomalaissuoritus, kun Eero Vasa voitti kolme karsintaottelua ja pääsarjan avauksenkin ennen tippumista toisella kierroksella.

€46,600 ATP CHALLENGER | KAZAKSTAN
$25,000 ITF WORLD TENNIS TOUR | RUOTSI
$25,000 ITF WORLD TENNIS TOUR | YHDYSVALLAT
$15,000 ITF WORLD TENNIS TOUR | BULGARIA
$15,000 ITF WORLD TENNIS TOUR | RANSKA

Henri Kontisen ja John Peersin paluu kilpakentille ei sujunut toiveiden mukaisesti Pekingissä, kun kiinalaispari Mao-Xin Gong/Ze Zhang voittivat 6-4, 4-6, 7-10. Suomalais-australialaispari pelaa seuraavaksi Shanghain Masters-turnauksessa ensi viikolla.

ATP500 CHINA OPEN | KIINA

TEHO Sport Finnish Tour: Ville-Petteri Ahti hyökkää kärkisijoitettuna kotikisaansa – seuraa turnausta Ruudusta

Kotkan Tennihallilla pelataan vuoden toiseksi viimeinen TEHO Sport Finnish Tourin osakilpailu 4.-6.10. Turnauksen korkeimmalle sijoitetut pelaajat ovat Smash-Kotkan Ville-Petteri Ahti  ja Åbo Lawn-Tennis Klubbin Liisa Vehviläinen. Kotiseura Smash-Kotkalla on vahva edustus niin miesten kuin naisten sarjoissa.

KAAVIOT & OTTELUOHJELMA | LUE KOKO ENNAKKO

Kaikki pääkentän ottelut nähtävillä Ruutu Urheilun kautta. Alla ovat streamattavat ottelut.

Perjantai 4.10. – miesten ensimmäinen kierros

klo 15:00 Vesa Ahti (Smash-Kotka) – Semen Kinner (HVS)
klo 16:30 Aleksi Löfman (HVS) – Oskari Eerola (LVS)
klo 18:30 Mikael Martikainen (HVS) – Jussi Salmio (KoTS)
klo 20:00 Tero Vilen (TaTS) – Otto Leikola (HVS)

Lauantai 5.10. – naisten ensimmäinen kierros, miesten toinen kierros ja puolivälierät

klo 9:00 [1] Liisa Vehviläinen (ÅLK) – Daria Bibanina (Smash-Kotka)
klo 10:00 [3] Ella Haavisto (Smash) –  Asta Miettinen (ÅLK)
klo 11:30 [2] Emma Eerola (TaTS) – Eeva Ristola (Smash-Kotka)

klo 13:00 [1] Ville-Petteri Ahti –
klo 14:30 [5] Juho Paukku (Break Point) –
klo 16:00 [2] Roni Rikkonen (TaTS) –

klo 18:00 naisten puolivälierä
klo 19:30 miesten puolivälierä

Sunnuntai 6.10. – välierät ja loppuottelut

klo 10:00 naisten välierä
klo 11:30 miesten välierä

klo 14:00 naisten loppuottelu
klo 15:30 miesten loppuottelu

SENIOREIDEN PM-JOUKKUEKILPAILUT TALIN TENNISKESKUKSELLA 4.-6.10.

Suomen, Ruotsin, Norjan ja Tanskan 40-, 50-, 60- ja 70-vuotiaat pelaavat Pohjoismaiden mestaruuksista Talin Tenniskeskuksella tulevana viikonloppuna 4.-6.10. Ottelut alkavat perjantaina klo 13:00, lauantaina klo 9:00 ja sunnuntaina klo 10:00.

LUE LISÄÄ & KATSO SUOMEN JOUKKUEET

TYKKIMÄKI MINI- JA MIDITENNIS TOUR ALKAA VIIKONLOPPUNA YMPÄRI SUOMEN

Tykkimäki Mini- ja Miditennis Tour pyörähtää käyntiin tulevana viikonloppuna Kotkassa, Kauniaisissa, Hämeenlinnassa, Rovaniemellä ja Kaarinassa.

KILPAILUT TENNISÄSSÄSSÄ

Jaa:

Seuraava uutinen: Sisäkauden yleinen sarjatennis… →