Viikkokatsaus 19/2019 – Virtanen ja Niklas-Salminen kohtaavat Ruotsissa, Ruusuvuori nelinpelin välierissä Challengerissa sekä Orpana ja Kulikova jatkossa

9.5.2019  |  21:53  |  Raportit

Ammattilaiskentillä on suomalaisilla sujunut hienosti – myös juniorikentillä Porsche Junior Team Finlandin pelaajat ovat esiintyneet hyvin. Tulevana viikonloppuna pelataan kotimaassa useita kansallisia kilpailuita, muun muassa Vaasassa käytävä alle 21-vuotiaiden TEHO Sport Finnish Junior Tennis Tourin kilpailu.

Lisäksi torstaina julkistettiin miesten maajoukkueen, Cinia Davis Cup Team Finland, pelaavan Itävaltaa vastaan Espoo Metro Areenalla 13.-14.9.

Davis Cup: Suomi – Itävalta Espoo Metro Areenalla 13.-14.9. – voittaja maailmanlohkon karsintaan

Suomen miehet pyrkivät jatkamaan voittojen tiellä upean viime vuoden jäljiltä. Viime vuonna Suomi varmisti nousunsa I-ryhmään kukistamalla vieraskentällä Tunisian helmikuussa, kotikentällä Liettuan huhtikuussa ja vieraskentällä Egyptin syyskuussa. Tänä vuonna on luvassa yksi suurten panosten ottelu ja se päätettiin viedä isolle areenalle.

– Miesten maajoukkueella on takanaan todella upea vuosi ja nyt olemme vain yhden otteluvoiton päässä maailmanlohkon karsintapaikasta. Ottelun tärkeyden ja joukkuetta kohtaan osoitetun kiinnostuksen johdosta päätimme viedä tapahtuman Espoo Metro Areenalle, jossa on erinomaiset puitteet rakentaa ennennäkemätön tennistapahtuma Suomessa. Kiitokset Espoon kaupungille positiivisesta suhtautumisesta tapahtumaan ja sen tukemiseen, kommentoi Suomen Tennisliiton toimitusjohtaja Teemu Purho.

Joukkueen kapteeni Jarkko Nieminen kertoo, että joukkueen rungon tulevat muodostamaan viimekin vuonna joukkueessa pelanneet Henri KontinenEmil RuusuvuoriHarri HeliövaaraPatrik Niklas-Salminen ja Otto Virtanen.

– Samalla joukkueella on tarkoitus pelata kuin viimekin vuonna. Suurin aseemme oli loistava joukkuehenki, jonka avulla onnistuimme kolme kertaa voittamaan altavastaajan asemassa – tästä meidän on hyvä ammentaa voimia myös Itävaltaa vastaan. Minulla on todella vahva luotto joukkueeseen, sillä jokainen osoitti vahvaa venymistä ja taistelutahtoa viime vuonna.

LUE LISÄÄ

Suomalaisilla hienoja otteita ammattilaiskentillä

Henri Kontinen ja John Peers kärsivät äärimmäisen tiukan tappion toisella kierroksella ATP Masters 1000 -turnauksessa Madridissa. Guido Pella/Joao Sousa voittivat suomalais-australialaisparin 4-6, 7-6(11), 11-9. Lue lisää täältä. Kontinen/Peers pelaa seuraavaksi Rooman Masters-turnauksessa ensi viikolla.

ATP MASTERS 1000, MUTUA MADRID OPEN | ESPANJA

Emil Ruusuvuori on edennyt yhdessä itävaltalaisen Jurij Rodionovin kanssa ATP Challenger -turnauksen nelinpelin välieriin. Parivaljakko on voittanut kaksi ottelua – puolivälierissä kaatuivat kolmanneksi sijoitetut venäläiset Ivan Gakhov/Alexander Pavlioutchenkov 6-4, 7-6. Perjantaisessa välierässä on vastassa toiseksi sijoitettu pari Timur Khabibulin/Vladyslav Manafov. Kaksinpelissä Ruusuvuoren taival taittui ensimmäiselle kierrokselle.

€54,160 ATP CHALLENGER | KAZAKSTAN

Ruotsin Karlskronassa ovat Patrik Niklas-Salminen ja Otto Virtanen voittaneet kaksi ottelua $15,000 ITF World Tennis Tourin kilpailussa. Tämän johdosta suomalaiset kohtaavat toisensa perjantaina puolivälierissä. Niklas-Salminen/Virtanen tavoittelevat huomenna myös yhdessä paikkaa nelinpelin välieriin. Portugalissa $25,000 ITF-kilpailussa ovat puolestaan Oona Orpana ja Anastasia Kulikova. Kulikova karsi tiensä kaksinpelin pääsarjaan, mutta taipui avauskierroksella ykköseksi sijoitetulle kreikkalaiselle – Kulikova on mukana vielä nelinpelissä. Orpana puolestaan otti komean voiton avauskierroksella Sofia Shapatavasta 6-3, 6-3 ja pelaa perjantaina toisella kierroksella parhaimmillaan WTA-listan 29. ollutta Urszula Radwanskaa vastaan.

Ruosin Göteborgissa taipuivat Mariella Minetti ja Liisa Vehviläinen avauskierroksilla tällä kertaa. Pyörätuolitennispelaaja Taneli Tenhunen avaa urakkansa perjantaina Ukrainassa. Tenhunen on kaksinpelissä kolmanneksi sijoitettuna suoraan puolivälierissä ja nelinpelissä ykköseksi sijoitettuna suoraan välierissä.

$25,000 ITF WORLD TENNIS TOUR | PORTUGALI
$15,000 ITF WORLD TENNIS TOUR | RUOTSI, KARSLKRONA
$25,000 ITF WORLD TENNIS TOUR | RUOTSI, GOTHENBURG
ITF WHEELCHAIR | UKRAINA

Vaasan TEHO Sport Finnish Junior Tennis Tourin kärkisijoitettuina Rikkonen ja Sormunen

Wasa Tennis Club (WaTC) järjestää vuoden kolmannen alle 21-vuotiaiden TEHO Sport Finnish Junior Tennis Tour -kilpailun 10.-12.5.

Turnauksessa pelataan poikien kaksinpeli 19 pelaajan voimin. Kärkisijoitettuina ovat Roni Rikkonen (TaTS, kuvassa vasemmalla) ja Jason Sormunen (TCT, kuvassa oikealla). Kolmanneksi on sijoitettu Isac Linden (Träff) ja neljänneksi Valtteri Laitinen (OVS). Ottelut käynnistyvät perjantaina kolmella ensimmäisen kierroksen ottelulla. Lauantaina pelataan toinen kierros sekä puolivälierät ja sunnuntaina välierät klo 10:15 sekä loppuottelu klo 14:00.

LUE LISÄÄ

Porsche Junior Team Finland: Hietaranta, Anttila ja Remander päätöskierroksilla

Laura Hietaranta on edennyt alle 18-vuotiaiden 4. kategorian ITF-kilpailun kaksinpelin välieriin kolmella voitolla. Perjantaina on luvassa välieräottelu – Hietaranta ylsi myös nelinpelissä neljän parhaan joukkoon, kuten teki myös samassa kilpailussa Roni Hietaranta. Alexandra Anttila on alle 18-vuotiaiden 2. kategorian ITF-turnauksen nelinpelin semifinaalissa Romaniassa.

Lisäksi alle 14-vuotiaiden kovatasoisessa 1. kategorian turnauksessa Tshekissä on Stella Remander edennyt kolmella voitolla perjantain puolivälieriin.

ALLE 18-VUOTIAIDEN 2. KATEGORIA ITF WORLD TENNIS TOUR | ROMANIA
ALLE 18-VUOTIAIDEN 4. KATEGORIA ITF WORLD TENNIS TOUR | TURKKI
ALLE 16-VUOTIAIDEN 3. KATEGORIA TENNIS EUROPE | VIRO
ALLE 14-VUOTIAIDEN 1. KATEGORIA TENNIS EUROPE | TSHEKKI
ALLE 14-VUOTIAIDEN 2. KATEGORIA TENNIS EUROPE | ITALIA

Jaa:

Seuraava uutinen: Ruusuvuori nelinpelin loppuotteluun… →