Viikkoennakko 3/2022 – Ruusuvuori ja Heliövaara Australian avoimissa

17.1.2022  |  09:46  |  Ennakot

Seuraavat kaksi viikkoa seuraa tennismaailma vuoden ensimmäistä Grand Slam -turnausta. Suomalaisista ovat mukana Emil Ruusuvuori ja Harri Heliövaara sekä junioreiden sarjassa ensi viikolla Laura Hietaranta.

Ruusuvuori avaa tiistaina

Emil Ruusuvuori avaa kaksinpelinsä Australian avoimissa tiistaina. Ruusuvuori (ATP-90) kohtaa yhdeksänneksi sijoitetun kanadalaisen Felix Auger-Aliassimen (ATP-9) päivän kolmannessa ottelussa 1573 Arenalla, jolla ottelut alkavat klo 02.00 Suomen aikaa.

– Nyt on tullut läiskittyä samoissa olosuhteissa jo pidempään, mikä on auttanut tutustumisessa. Mutta täytyy sanoa, että keli ja aika vaikuttavat todella paljon peliolosuhteisiin. Esimerkiksi iltamatsi Nadalin kanssa oli ihan eri asia kuin pelata päivällä kuumassa, tuulessa ja auringon paisteessa. On siis otettava monia asioita huomioon otteluihin valmistautuessa, kertoi Ruusuvuori.

Harri Heliövaara/Lloyd Glasspool kohtaavat avauskierroksella parin Albert Ramos-Vinolas/Federico Coria. Ottelun pelipäivä ei ole vielä tiedossa.

Eurosport Player näyttää kaikki Australian avointen ottelut.

LUE SUOMALAISENNAKKO
AUSTRALIAN AVOINTEN KAAVIOT

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

 

Henkilön Suomen Tennisliitto (@tennisfin) jakama julkaisu

Liettuan ITF-turnauksessa vahva suomalaisedustus

Liettuassa $25,000 ITF-turnauksessa on mukana neljä suomalaispelaajaa. Sunnuntaina karsinnoissa ottivat avausvoittonsa hallitseva sisäkenttien Suomen mestari Vesa Ahti ja Oskar Antinheimo – he pelaavat maanantaina karsintafinaaleissa. Pääsarjassa ovat suoraan kautensa aloittava kuudenneksi sijoitettu Otto Virtanen ja Patrik Niklas-Salminen.

M25 ITF WORLD TENNIS TOUR | LIETTUA

Lisäksi Nikita Liebkind on myös edennyt yhdellä voitolla karsintafinaaliin ITF-turnauksessa Meksikossa.

W15 ITF WORLD TENNIS TOUR | MEKSIKO

Junioreiden JGP-sarja käynnistyy Turussa, Oulussa ja Helsingissä

10-. 12-, 14- ja 16-vuotiaiden Junior Grand Prix -osakilpailusarja (entinen Cinia JGP) käynnistyy tulevana viikonloppuna: 10- ja 14-vuotiaat Turussa, 12-vuotiaat Oulussa ja 16-vuotiaat Helsingissä. Kilpailusarjassa ikäluokkien parhaat pelaajat ottavat mittaa toisistaan vuoden aikana kuudessa osakilpailussa – kauden päätteeksi eniten pisteitä keränneet kutsutaan Masters-lopputurnaukseen.

KATSO JGP-KILPAILUKALENTERI & SEURAA VIIKONLOPUN PELEJÄ

Junioreita kansainvälisillä kentillä

Myös kansainvälisillä juniorikentillä ITF- ja Tennis Europe -turnauksissa on suomalaispelaajia mukana.

J3 ITF WORLD TENNIS TOUR JUNIORS | ISO-BRITANNIA
J5 ITF WORLD TENNIS TOUR JUNIORS | TSEKKI
ALLE 14-VUOTIAIDEN 2. KATEGORIA TENNIS EUROPE | VIRO

Jaa:

Seuraava uutinen: Lambi Street Tennis… →