TEHO Sport Finnish Tour: Palm ja Kiiski kauden toisiin mestaruuksiin

28.8.2022  |  19:10  |  Raportit

TEHO Sport Finnish Tourilla olivat valttia nuoruus ja kokemus.

Naisten osakilpailussa loppuotteluun tiensä selvittivät Smashin nuoret 15-vuotias Nuppu Palm ja 21-vuotias Paula Joukanen. Seurakaverukset olivat kesällä voittamassa seurajoukkueiden SM-kultaa Tampereella ja Vierumäellä he näyttivät yleisölle vahvaa peruslyöntipeliään. Tällä kertaa Palm otti jo kauden ja uransa toisen täyspotin korkeimmalla kansallisella tasolla erin 6-2, 6-1.

– Kyllähän tämä hyvältä tuntuu. Koko ajan olemme tehneet kovasti töitä; olen pelannut paljon matseja ja tuloksetkin ovat koko ajan parantuneet. Läpi viikonlopun pelasin hyvin ja pystyin parantamaan peliäni jokaiseen otteluun. Pelasin aggressiivisesti ja peruslyönnit kulkivat hyvin, minkä ansiosta pystyin päättämään paljon pisteitä verkolta, sanoi Palm.

Myös miehissä nuoruus oli lähellä turnausvoittoa, mutta lopulta niin kaukana. Tampereen Tennisseuran 21-vuotias Peetu Pohjola ja 41-vuotias Lauri Kiiski ovat esiintyneet ulkokaudella erinomaisesti Finnish Tourilla. Pohjola voitti turnauksen Helsingissä toukokuussa ja Kiiski Hangossa heinäkuussa. TaTS:n miesten välien selvittelystä tuli kolmieräinen, jonka lopulta vei Kiiski 0-6, 6-3, 6-2.

– Peetu pelasi avauserässä loistavaa massatennistä. Sen jälkeen Peetulta muutamia virheitä ja pääsin mukaan peliin. Pari viimeistä erää pelasin lähes virheettömästi ja syötin huomattavasti alkua paremmin. Saattoi olla myös, että Peetun jaloissa alkoi painamaan kova välieräottelu, kertoi Kiiski.

VÄLIERÄT
Paula Joukanen, Smash – [4] Satu Kyyrä, EVS 6-1, 6-0
[3] Nuppu Palm, Smash – Daria Bibanina, Smash-Kotka 6-4, 6-2

[5] Peetu Pohjola, TaTS – Max Wennäkoski, GVLK 6-3, 3-6, 6-3
[3] Lauri Kiiski, TaTS – [2] Vesa Ahti, Smash-Kotka 6-4, 6-3

LOPPUOTTELUT
[3] Nuppu Palm, Smash – Paula Joukanen, Smash 6-2, 6-1
[3] Lauri Kiiski, TaTS – [5] Peetu Pohjola, TaTS 0-6, 6-3, 6-2

Finnish Touria on jäljellä tänä vuonna vielä kahden osakilpailun verran. Ensin on vuorossa Kotkan osakilpailu lokakuussa ja kausi huipentuu SM-kilpailuihin Turussa joulukuussa.

TEHO SPORT FINNISH TOUR | VIERUMÄKI

TEHO Sport Finnish Tour 2022 osakilpailut

Jyväskylä, JTS 11.-13.3.2022 | voittajat: Emma Kuusisto (JTS) ja Juho Paukku (Break Point)
Vaasa, WaTC 25.-27.3.2022 | voittajat: Nuppu Palm (Smash) ja Juho Paukku (Break Point)
Helsinki, HVS 10.-12.6.2022 | voittajat: Ella Haavisto (Smash) ja Peetu Pohjola (TaTS)
Helsinki, GVLK (SM-kilpailut) 27.6.-3.7.2022 | voittajat: Clarissa Blomqvist (HTK) ja Eero Vasa (ÅLK)
Hanko, HTK 15.-17.7.2022 | voittajat: Helena Narmont (Viro) ja Lauri Kiiski (TaTS)
Vierumäki 26.-28.8.2022 | voittajat: Nuppu Palm (Smash) ja Lauri Kiiski (TaTS)
Kotka, Smash-Kotka 7.-9.10.2022
Turku, TVS (SM-kilpailut) 13.-18.12.2022

Jaa:

Seuraava uutinen: Ruusuvuori kohtaa Draperin… →