Talvenmaan alkukesän saldo kilpailujohtajana: lähes 2000 ottelua

12.7.2020  |  15:38  |  Seurat

Ville-Heikki Talvenmaa, 38, on tuttu näky kilpailupaikoilla. Hangon Tenniskerhon valmennus- ja kilpailupäällikkö on jälleen tänä kesänä ollut erittäin kiireinen.

– Lähes 2000 ottelun verran on nyt alkukesän aikana tullut toimittua kilpailujohtajana. Ensimmäinen 11 päivän rupeama kesäkuussa piti sisällään Luokkamestaruussarjaa, Cinia JGP:tä ja 21-vuotiaiden SM-kilpailuja (noin 700 ottelua). Sitten tuli Vierumäen Juhannustennis (350 ottelua) sekä nyt käynnissä oleva Hangon Tennisviikko (900 ottelua), joka huipentuu TEHO Sport Finnish Touriin, sanoo hymyissä suin Talvenmaa.

Talvenmaa on kotoisin Lahdesta, jossa hän aloitti tenniksen pelaamisen. Tällä hetkellä hän siis toimii Hangon Tenniskerhossa ja ennen Hankoa Talvenmaa oli Kouvolassa 2009-2019. Runsaan kokemuksen omaava Talvenmaa on tullut tutuksi monille valmennettaville ja kilpapelaajille vuosien varrelta – kilpailujohtamisen hän aloitti Kouvolassa 2009.

Talvenmaa laskeskelee johtaneensa yli 200 kansallista kisaa ja vuositahdin olevan yli kymmenen kilpailua. Vuonna 2012 hän kävi Lontoossa kouluttautumassa, jonka avulla hän on voinut toimia refereenä myös kansainvälisissä kilpailuissa, kuten Hangon ITF Seniors -kilpailussa. Mikä kilpailujohtamisessa viehättää?

– Hauskinta kilpailutapahtumissa on ihmisten kohtaaminen – kisapaikalla tapaa ja oppii tutustumaan ihmisiin, joiden kanssa sitten tulee nähtyä uudestaan ja uudestaan. Tennis on lajina myös hienoa seurata ja lajin yllätyksellisyys sekä moniuloitteisuus viehättää kerta toisensa jälkeen. On kyse sitten E- tai A-luokan otteluista, niin seuraaminen on viihdyttävää ja mukavaa.

Talvenmaa kertoo, että kisatapahtuman läpivieminen on tiimipeliä. Hangossakin kisaorganisaatioon kuuluu yli kymmenen henkilöä. Työtehtävät vaihtelevat tulosten syöttämisestä kentänhoitotehtäviin.

– Olemme kysyneet henkilöitä mukaan ja pyrimme myös aktivoimaan seuran jäsenistöä. Varsinkin nuorilla tuntuu olevan kiinnostusta auttaa ja jos avusta pystyy hieman korvausta antamaan, niin sitä parempi.  Nyt oli itseasiassa enemmän tulijoita kuin oli paikkoja. Haluankin antaa kiitosta koko meidän mahtavalle tiimille.

Talvenmaa kertoo myös havainneensa, että viime aikoina käytös pelipaikoilla on ollut pääosin hyvää. Hän kokee, että käytöksessä niin kentällä kuin sen ulkopuolella on otettu askeleita hyvään suuntaan viimeisen kymmenen vuoden aikana.

– Todella vähän on tarvinnut antaa varoituksia. Toki niitäkin välillä annetaan, mutta isossa kuvassa koen asioiden menevän oikeaan suuntaan.

Mikä on erityisen hienoa kilpailujohtajana toimimisessa ja mitä haluaisit sanoa niille, jotka haluavat kilpailujohtajiksi?

– Kilpailujohtajana itseäni erityisesti ilahduttaa pelaajien ja taustajoukkojen peli-ilon näkeminen. Haluan rohkaista kaikkia kiinnostuneita mukaan toimintaan – tulette varmasti viihtymään. On myös todella palkitsevaa onnistua yhdessä kisatiimin kanssa ja turnausviikon tai viikonlopun päätteeksi on aina todella hieno fiilis.

Jaa:

Seuraava uutinen: Kulikova mestariksi Hangossa… →