Talin Tenniskeskus täyttyy 26.-30.3. nuorista SM- ja SEB JGP -kilpailijoista

25.3.2015  |  14:03

Talin Tenniskeskus täyttyy torstaina 26. maaliskuuta 10-16-vuotiaista tytöistä ja pojista, jotka tavoittelevat menestystä SEB JGP -sarjan neljässä ikäluokassa. 12-16-vuotiaille turnaus toimii myös SM-kilpailuna. 

Viisipäiväiseen kilpailuun saapuu kaikkiaan noin 500 osallistujaa, jotka tsemppaavat titteleistä kaksin-, nelin- ja sekanelinpelissä 22 kentällä. Osallistujia on lähes yhtä paljon kuin koululaisten mestaruuskilpailuissa, joten viikonlopun supertapahtuma on yksi vuoden suurimmista.
– Lähes kaikissa ikäluokissa rankingin ykkönen ja kakkonen ovat myös ykkös- ja kakkossijoitetut. Mukana on paljon kovia nimiä, jotka eivät yleensä osallistu SEB JGP:hen. Odotettavissa on siis todella hyvätasoinen kilpailu, Tennisliiton kilpailupäällikkö Raisa Törnroos-Heinonen sanoo.
Häntä ilahduttaa erityisesti sekanelinpelin osallistujamäärä.
– Jopa 12-vuotiaissa on 16 paria mukana. On tosi hienoa, että tytöt ja pojat pelaavat tuossakin ikäryhmässä yhdessä.
Huikea osallistujamäärä takaa sen, että kaikilla kentillä riittää vipinää läpi viikonlopun. Törnroos-Heinonen muistuttaakin pelaajia ja vanhempia maltista.
– Aikatauluhaasteilta ei voida välttyä, varsinkaan, kun kelloja vielä siirretään samaan aikaan. Toivon, että kaikki jaksaisivat olla kärsivällisiä. Tehdään yhdessä tästä mahtava kilpailu!
Finaalit pelataan maanantaina 30.3. Kaikkien osallistujien kesken arvotaan SEB-tuotepaketteja. 
Paikallaolijoita voi kannustaa myös kotikatsomossa, sillä kahdelta kentältä lähetetään livestreamia: http://new.livestream.com/accounts/8743539
Osallistujat, tulokset ja kaaviot löytyvät tuttuun tapaan Ässästä: https://www.tennisassa.fi/direct.aspx?area=kj&oper=kilp&id=1815

Jaa:

Seuraava uutinen: Talin SEB JGP… →