Suomen mestari Heliövaara tiistaina universiadeihin

28.6.2015  |  17:00


Harri Heliövaara voitti ulkokenttien yleisissä SM-kisoissa kultaa kaadettuaan loppuottelussa Lauri Kiisken 6-4, 6-1. Entinen ammattilainen ennakoi ratkaisun menevän kolmanteen erään, mutta hänen kolmas ulkokenttien Suomen mestaruutensa varmistuikin nopeammin.

– Ottelu alku oli erilainen kuin toivoin, sillä Lauri pääsi jo 3-0-johtoon. 4-0 oli lähellä, mutta onneksi sain pidettyä. Sen jälkeen minulla alkoi kulkea paremmin ja Lauri teki virheitä puolustaessaan, Heliövaara sanoi.

Hänen valttejaan olivat erityisesti nopeus ja viihtyvyys kovalla alustalla, jonka Heliövaara nimeää suosikikseen. Hän selvitti kaikki ottelunsa SM-kilpailuissa kahdessa erässa.

– Jo pelkkä alusta toi itsevarmuutta, ja kun peli kulki, sitä tuli tietysti lisää. Kyllähän tällaisista kisoista voi tulla valheellinenkin tunne, että mitenköhän hyvin sitä kulkisi kansainvälisesti, ammattilaisuransa 2013 terveyshuolien vuoksi päättänyt Heliövaara mietti.

-Yksittäisissä kilpailuissa kehoni kestää yleensä hyvin.

Heliövaara lähtee tiistaina Etelä-Korean Gwangjuun edustamaan Suomea universiadeissa. 

– Tämä on ensimmäinen kertani universiadeissa. Yleensä taso on ollut kova, joten parastani saan pistää. Voi olla, että sieltä tullessa on erilaiset fiilikset, Heliövaara naurahti viitaten SM-kisojen voitokkuuteensa.

– Myös siellä pelataan kovalla alustalla, joten SM-viikko oli erinomainen kenraaliharjoitus.

Heliövaara nähdään kotimaan kentillä myös Vierumäen 10 000 dollarin ITF-kilpailussa, johon hän sai villin kortin palkinnoksi Suomen mestaruudestaan.

Turun SM-kilpailut järjesti TVS-Tennis Jarkko Nieminen Areenalla. Kilpailunjohtaja Kimmo Hurme huokaisi tyytyväisenä viimeisen ottelun päätyttyä.

– Miesten finaalissa oli tosi hyvin porukkaa, kova alusta sai pääosin vain kiitosta ja sadekin häiritsi matsien kulkua vähemmän kuin pelkäsimme. Viikon mittaan nähtiin hyvää tennistä niin miehissä kuin naisissakin, Hurme kiitteli.

 

Tulokset ja kaaviot: https://www.tennisassa.fi/direct.aspx?area=kj&oper=kaavio&id=20526

Jaa:

Seuraava uutinen: Sankarit Wimbledonissa: Niemiselle… →