Special Olympics -tennis: ”Olemme kaikki samanlaisia ihmisiä. Harjoittelemme tennistä ja meillä on kaikilla omat haaveemme.”

30.8.2020  |  12:15  |  Seurat, Videot

Roger Nybergin vetämä kehitysvammaisten tennisryhmä, Special Olympics -tennis, aloitti toimintansa noin 15 vuotta sitten. Kävimme tutustumassa toimintaan, sen vaatimuksiin ja kuinka seurat ympäri Suomea voisivat lähteä toteuttamaan samantyyppistä toimintaa.

Ryhmä kokoontuu kerran viikossa aina lauantaisin klo 12.00-14.00 Talin Tenniskeskuksessa. Nyberg kertoo, että heidän kahden tunnin treenikerta sisältää alkulämmittelyn ja tekniikka- sekä pallotteluosuuden. Ensin on kuitenkin kysyttävä, että kuinka toiminta sai alkunsa?

– Ryhmän yksi jäsenistä, Tommi Tyynilä, innostui lajista ja aloitettuamme pelaamisen kysyi Tommi, että saavatko kaveritkin tulla mukaan – siitä se sitten lähti liikkeelle, kertoi Nyberg.

Treenikerran alkaessa kuuluu iloinen puheensorina heti kentälle astumisesta lähtien – selvästi jokainen osallistuja nauttii jokaviikkoisesta harjoituksesta. Kengännauhat on kiristetty ja treenit pyörähtävät toden teolla käyntiin Nybergin opastamana. Peruslyönnit viuhuvat tasaiseen tahtiin ja onnistumisista iloitaan sekä haasteista otetaan opiksi.

Nyberg rohkaisee tennistoimijoita ympäri Suomea aloittamaan tämän tyyppistä toimintaa. Kynnys toiminnan aloittamiselle on pieni, sillä tennisolosuhteita löytyy ja käytännössä toiminta tarvitsee innokkaan vetäjän seurassa.

– Olemme kaikki samanlaisia ihmisiä. Harjoittelemme tennistä ja meillä on kaikilla omat haaveemme. Tärkeintä on, että saadaan nuoret ja nuoret aikuiset liikkumaan. Sosiaalinen puoli on erittäin tärkeä: saadaan olla yhdessä, naureskella, hikoilla ja oppia. Tämän merkitys on uskomattoman suuri meille kaikille, jatkoi Nyberg.

Kiinnostuitko toiminnasta enemmän? Kysy lisätietoja toiminnasta ja sen vetämisestä Roger Nybergiltä, roger.nyberg(at)tennishedman.fi. Tutustu myös Paralympiakomiteaan: www.paralympia.fi

Mitä on Special Olympics?

 

Special Olympics on kehitysvammaisten urheilujärjestö, jonka tehtävänä on järjestää ympärivuotista urheilu- ja liikuntatoimintaa sekä urheilukilpailuja lapsille ja aikuisille, joilla on kehitysvamma, antaen heille mahdollisuuden säännölliseen harjoitteluun, kilpailemiseen sekä urheilun ilon jakamiseen ystävien, perheiden ja yhteisön kanssa.

 

Special Olympics Finland on osa kansainvälistä Special Olympics -järjestöä, joka organisoi ympärivuotista urheilutoimintaa kehitysvammaisille henkilöille. Suomessa toiminnasta vastaa Suomen Paralympiakomitea, jonka yhteydessä Special Olympics Finland toimii. Suomessa Special Olympics -urheilijoita on jo yli 20 lajissa!

 

Lähde: Paralympiakomitea

Jaa:

Seuraava uutinen: Viikkoennakko 36/2020 – →