SM-kisat, Turku: TaTS:in taistelupari Tanja Tuomi-Ella Leivo finaaliin

24.6.2015  |  19:12

Tenniksen yleiset SM-kisat jatkuivat keskiviikkona Turussa vaihtelevassa säässä. Aamun rankkasateiden jälkeen kentät kuivattiin nopeasti ja miesten pääsarjan pelit pääsivät alkamaan puolilta päivin.

Tampereen Tennisseuran Tanja Tuomi nakutti illansuussa naisten välierässä 6-1, 6-2 -voiton Nanette Nylundista. Hän kohtaa torstain loppuottelussa seurakaverinsa Ella Leivon, joka voitti niin ikään TaTS:ia edustavan Roosa Timosen välierässä 6-4, 6-1.

 

– Alussa vähän jännitti pelata seurakaveria vastaan, ja tein sen vuoksi virheitä. Välillä tuli hyviäkin palloja. Matsi Roosaa vastaan oli kaikkiaan vaihteleva, Leivo kertoi.

Leivo ja Tuomi ovat kohdanneet tällä kaudella toisensa kaksi kertaa. Tammikuussa Finnish Tourin finaalin vei Tuomi, ja huhtikuussa Leivo oli loppuottelussa vahvempi.

– Keskinäiset matsimme ovat olleet aina tiukkoja. Luvassa on huomennakin varmasti hyvä ottelu, Leivo lupaa.

 

 

 

SM-kisojen konkari ja kaksinpelin kolminkertainen Suomen mestari Lauri Kiiski kehui Jarkko Nieminen Areenan kovia kenttiä.

– Kenttä oli aika hidas, joten jalkojen piti liikkua. Pomppu antoi mahdollisuuden sekä hyökkäävään että puolustavaan peliin. Tosi hyväkuntoiset ja kivat kentät, TaTS:ia edustava Kiiski sanoi.

Hän voitti ensimmäisen kierroksen kohtaamisessaan Peter Sillanpään 6-1, 6-1. 

– Yllättävän hyvä avausmatsiksi mulle. Vastustaja oli entuudestaan tuntematon, mutta pelini sujui alusta asti hyvin, Kiiski summasi.

Toisella kierroksella häntä vastaan asettuu isäntäseura TVS:n Tuomas Heinonen.

– En tunne häntä entuudestaan. Itse asiassa aika monet nuoret pelaajat ovat mulle nykyään uusia tuttavuuksia, Kiiski naurahtaa.

 

SM-kilpailut jatkuvat torstaina naisten finaalilla ja miesten toisen kierroksen otteluilla. 

 

Tulokset ja kaaviot: https://www.tennisassa.fi/direct.aspx?area=kj&oper=kilp&id=1810

Jaa:

Seuraava uutinen: Ella Leivolle viides… →