SM-kilpailut: naisten puolivälieräpelaajat selvillä – toisella kierroksella yksi yllätys

16.12.2021  |  17:26  |  Raportit

Naisten kaksinpelin puolivälieräpelaajat ovat selvillä sisäkenttien SM-kilpailuissa, 7. TEHO Sport Finnish Tour, Helsingin Laajasalossa. Puolivälierät pelataan perjantaina klo 12.00 alkaen.

KAAVIOT
OTTELUOHJELMA
KUVAGALLERIA

Turnaus järjestetään terveysturvallisesti valtakunnalliset ja alueelliset rajoitukset huomioiden. Katsojilta vaaditaan koronapassi katsomoon pääsyn yhteydessä. Lue tarkemmin täältä.

Toisella kierroksella sijoitetut pelaajat pitivät lähes kaikki pintansa. Päivän ensimmäisessä ottelussa nähtiin myös lopulta päivän ainoa yllätys. Jyväskylän Tennisseuran Emma Kuusisto voitti vahvojen peruslyöntiensä turvin seitsemänneksi sijoitetun Ella Tuomelan (ETS) 6-0, 6-1.

Erittäin tiukoille joutuivat myös kärkisijoitettu Liisa Vehviläinen (ÅLK, alakuvassa) ja kolmanneksi sijoitettu Emelie Gabran (HVS). Yhdysvalloissa ensimmäistä yliopistokauttaan pelaava Vehviläinen kukisti Heidi Sarkkisen (OVS) yli kaksi ja puoli tuntia kestäneessä ottelussa 7-6(4), 6-4. Gabran puolestaan voitti hienosti taistelleen Heta Nuutisen (LVS) 7-6(5), 1-6, 6-1.

Sijoitetuista pelaajista kahdeksan parhaan joukossa nähdään myös Ella Haavisto (Smash), Stella Remander (HVS), Peppi Ramstedt (HVS), Mariella Minetti (TaTS) ja Saara Aerila (RaVS, alakuvassa).

Puolivälierät

[1] Liisa Vehviläinen, ÅLK – [6] Mariella Minetti, TaTS
[2] Ella Haavisto, Smash – [8] Saara Aerila, RaVS
[3] Emelie Gabran, HVS – Emma Kuusisto, JTS
[4] Stella Remander, HVS – [5] Peppi Ramstedt, HVS

Jaa:

Seuraava uutinen: SM-kilpailut: miesten kaksinpeli… →