SM-kilpailuiden kaksinpelin välieräparit selvillä – Miesten sarjassa yllättäjiä jatkoon

16.12.2022  |  16:44  |  Raportit

Santtu Leskinen

Sisäkenttien SM-kilpailuissa, kauden 8. TEHO Sport Finnish Tour -osakilpailussa, Turussa ollaan edetty välierävaiheeseen kaksinpeleissä.

Naisten sarjassa sijoitetut pelaajat marssivat odotetusti jatkoon. Kaavion ylimmässä neljänneksessä viidenneksi sijoitettu Emma Kuusisto (JTS) kukisti lucky loserina mukaan pääsarjaan päässeen Inna Paldaniuksen (LVS) suoraviivaisesti 6-1, 6-1. Välierissä 17-vuotias Kuusisto kohtaa ikätoverinsa Stella Remanderin (HVS), joka voitti Heta Nuutisen (LVS) myös kahdessa erässä. Toisessa välierässä kohtaavat Åbo Lawn-Tennis Klubbin seuratoverit Liisa Vehviläinen ja Emelie Gabran. Vehviläinen on turnauksen korkein sijoitettu Ella Haaviston vetäytymisen jälkeen alkuviikosta. Kukaan välieriin yltäneistä pelaajista ei ole aiemmin yltänyt Suomen mestaruuteen aikuisten tasolla, joten sunnuntaina kruunataan uusi naisten SM-kultamitalisti.

Miesten sarjassa nähtiin puolestaan useita yllätyksiä puolivälierissä. Päivän suurimmasta yllätyksestä vastasi 15-vuotias Linus Lagerbohm (HVS), joka kukisti turnauksen neljänneksi sijoitetun Peetu Pohjolan (TaTS) 6-4, 7-5. Voitto sijoitetusta pelaajasta oli jo Lagerbohmin turnauksen toinen. Välierissä nuorelle yllättäjälle vastaan asettuu hallitseva sisäkenttien Suomen mestari Vesa Ahti (Smash-Kotka). Ahti eteni perjantaina välieriin vakuuttavalla 6-1, 6-0 voitolla August Ehrnroothista (HLK).

Päivän toisesta yllätyksestä vastasi kotiyleisön suosikki Santtu Leskinen. TVS-Tenniksen kasvatti Leskinen kukisti yli kolmen tunnin taistelun jälkeen kilpailun kärkisijoitetun Lauri Kiiskin (TaTS). Ottelussa nähtiin pitkiä ja raastavia palloralleja, mutta Leskinen onnistui pelaamaan nousujohteisen ottelun ja voittamaan lopulta tiukan väännön 3-6, 6-4, 6-3. Leskinen kohtaa välierissä Oskari Eerolan (Smash-Kotka). Myös Eerola taisteli puolivälierissä Leskisen tapaa täydet kolme erää kukistaen kolmanneksi sijoitetun Leevi Säätelän (HVS) 6-4, 6-7, 6-2.

KAAVIOT & KAIKKI TULOKSET
KUVAPANKKI

Tulokset, kaksinpelin puolivälierät

Miehet
[1] Lauri Kiiski – Santtu Leskinen [5] 3-6, 6-4, 6-3
[8] Oskari Eerola – Leevi Säätelä [3] 6-4, 6-7, 6-2
Linus Lagerbohm – Peetu Pohjola [4] 6-4, 7-5
[2] Vesa Ahti – August Ehrnrooth [7] 6-1, 6-0

Naiset
[5] Emma Kuusisto – Inna Paldanius [LL] 6-1, 6-1
[3] Stella Remander – Heta Nuutinen [8] 6-2, 6-2
[4] Emelie Gabran – Paula Joukanen 7-6, 6-2
[2] Liisa Vehviläinen – Milla Kotamäki 6-3, 6-1

Liisa Vehviläinen

Nelinpelin finaalit ja kaksinpelin välierät ohjelmassa lauantaina

Lauantaina pelataan kaksinpelin välierien lisäksi nelinpelin loppuottelut. Naisten nelinpelin finaalissa kohtaa Emelie Gabran/Stella Remander ja Aino Alkio/Liisa Vehviläinen. Miesten sarjassa nähdään kahden veljesparin taistelu kultamitaleista, kun Valtteri ja Ville-Petteri Ahti (Smash-Kotka) sekä Hermanni ja Jussi Tiainen (Smash) kohtaavat toisensa loppuottelussa. Sekanelinpelin loppuottelussa pelaavat lauantaina Santtu Leskinen/ Sofia Svennas ja Valtteri Väre/ Aada Inna.

Ruutu Urheilu välittää lauantaina ja sunnuntaina SM-kilpailuiden ratkaisuottelut. Lauantaina on vuorossa yksi naisten ja yksi miesten semifinaali sekä miesten nelinpelin finaali. Sunnuntaina puolestaan pelataan kaksinpelin kirkkaimmista SM-mitaleista sekä naisissa että miehissä. Kaikki viikonlopun ottelut Ruutu Urheilulle selostaa Ville Nygård.

Lauantai 17.12. klo 10.00 alkaen
naisten 2-pelin semifinaali
miesten 2-pelin semifinaali
miesten nelinpelin finaali | Ahti/Ahti – Tiainen/Tiainen

Sunnuntai 18.12. klo 11 alkaen
naisten 2-pelin finaali klo 11
miesten 2-pelin finaali, aikaisintaan klo 13

RUUTU URHEILU

Jaa:

Seuraava uutinen: Kulikova finaaliin pelastetun… →