Ruusuvuori voitti $25,000 ITF-turnauksen Iso-Britanniassa

14.4.2019  |  16:12  |  Raportit

Emil Ruusuvuori voitti sunnuntaina $25,000 ITF World Tennis Tour -kilpailun Iso-Britanniassa. Turnausvoitto on 20-vuotiaan suomalaisen kauden toinen.

Ruusuvuori (ATP-408) eteni kovilla sisäkentillä pelatun turnauksen loppuotteluun neljällä voitolla. Viidenneksi sijoitettu suomalainen kertoi lauantaisessa välierässä onnistuneen kaikki, mikä toi voiton kahdeksanneksi sijoitetusta belgialaisesta Zizou Bergsistä (ATP-422) 6-3, 6-3.

Sunnuntaisessa loppuottelussa asettui vastaan 25-vuotias seitsemänneksi sijoitettu espanjalainen Andres Artunedo Martinavarro (ATP-421). Molemmat pelaajat viihtyvät hyvin takakentällä, joten finaalista oli lupa odottaa tasaista. Avauserässä suomalainen oli askeleen edellä alusta asti ja erä kirjattiin hänelle 6-2. Toisessa erässä espanjalainen laittoi tiukemmin kampoihin, mutta erän ratkaisuhetkellä oli Ruusuvuori terävämpi ja nappasi erä- ja turnausvoiton lukemin 6-2, 7-5.

– Varsinkin eka erä oli todella hyvin hanskassa, toinen erä oli huomattavasti tasaisempi. Pystyin painostamaan hänen heikompaa puoltaan, eli kämmentä, todella hyvin alussa, kertoi tyytyväinen Ruusuvuori.

– Todella positiivinen viikko. Nämä 25,000 dollarin kilpailut ovat olleet todella korkeatasoisia ammattilaistenniksen uudistuksen myötä, joten tällaisen voittaminen tuntuu todella hyvältä. Pyritään saamaan vielä muutamat hyvät tulokset tällä tasolla, niin eiköhän ne ATP Challenger -tason turnaukset myös hiljalleen aukea, päätti Ruusuvuori.

TULOKSET

Tämän palkintoarvon turnausvoitto on Ruusuvuoren uran kolmas ja yhteensä ammattilaisturnausvoittoja on kaksinpelissä kuusi.

Jaa:

Seuraava uutinen: Fed Cup -kotiturnauksen… →