Ruusuvuori toiselle kierrokselle US Openissa

31.8.2021  |  02:23  |  Raportit

Emil Ruusuvuori, 22, eteni toiselle kierrokselle US Openissa voitettuaan Kamil Majchrzakin 6-4, 6-2, 3-6, 6-1. Toisella kierroksella asettuu vastaan 18. sijoitettu Roberto Bautista Agut.

Ensimmäinen erä Ruusuvuoren (ATP-66) ja 25-vuotiaan puolalaisen Majchrzakin (ATP-114) välillä oli tasainen. Molemmat pelaajat pitivät syöttöjään ilman suurempia haasteita aina erän yhdeksänteen peliin asti. Sitten oli suomalaispelaaja valppaana ja otti murron. Ruusuvuori onnistui myös pitämään seuraavan syöttövuoronsa vastustajan murtopallosta huolimatta, mikä toi erän 6-4.

Ruusuvuori aloitti toisen erän vahvasti murtamalla välittömästi, kun painava kämmenlyönti viuhui läpi poikkikentän. Erän kuudennessa pelissä oli Majchrzakilla kolme perättäistä murtopalloa, mutta Ruusuvuori selvitti nuo kaikki ja otti myös seuraavassa pelissä murron siirtyen 5-2 johtoon. 2-0 eräjohto tuli vakuuttavan syöttövuoron kautta: vastustajan ohitus verkolta, ässä, ässä ja vastustajan palautusvirhe.

Kolmannen erän alkuun asteli kentälle vessatauolta virkistynyt Majchrzak, joka mursi Ruusuvuoren syöttövuoron ensimmäistä kertaa ottelussa ja siirtyi nopeasti 3-0 johtoon. Puolalainen oli erässä varmempi ja aggressiivisempi kuin aiemmissa, mikä toikin erävoiton 6-3.

Ruusuvuoren toinen syöttövuoro neljännen erän alussa näytti lopulta suunnan ottelulle. Syöttövuoro kesti lähes 20 minuuttia ja Majchrzak pääsi yrittämään murtoa peräti kuudesti siinä onnistumatta. Kuten usein tiukan pelin, tai menetettyjen mahdollisuuksien, jälkeen on toisen pelaajan vuoro iskeä. Niin kävi myös tällä kertaa Ruusuvuoren murtaessa ja pitäessä syöttönsä 4-1 johtoon. Suomalaispelaaja kiihdytti lopulta otteluvoittoon erin 6-4, 6-2, 3-6, 6-1.

Ruusuvuoren syöttötyöskentely oli ottelussa hyvällä tasolla, mistä osoituksena 18 läpisyöttöä.

Uransa korkeimmalla maailmanlistasijoituksella oleva Ruusuvuori ylsi toiselle kierrokselle myös viime vuoden US Openissa, joka oli hänen pääsarjadebyyttinsä Grand Slam -tasolla. Tulevaa toisen kierroksen vastustajaa, 33-vuotias espanjalainen Bautista Agut (ATP-21), ei helsinkiläinen ole aiemmin kohdannut.

US OPENIN KAAVIOT: KAKSINPELI | NELINPELI

Suomen miesten maajoukkue, Cinia Davis Cup Team Finland, kohtaa Intian 17.-18.9.2021 Espoo Metro Areenalla. Ottelu on Davis Cupin I-ryhmän ottelu. Tervetuloa seuraamaan huipputennistä! Lue lisää täältä ja hanki lippusi täältä.

Jaa:

Seuraava uutinen: Luokkamestaruussarja jatkuu syyskuussa… →