Ruusuvuori pääsarjaan Cincinnatin Masters-turnauksessa

21.8.2020  |  22:00  |  Raportit

Emil Ruusuvuorelle, 21, jälleen voitto ja uusi virstanpylväs – suomalainen ylsi  Cincinnatin ATP Masters -turnauksen pääsarjaan, jonka avauskierroksella kohtaa 20-vuotiaan yhdysvaltalaiskarsijan Sebastian Kordan (ATP-224). Viimeisin suomalainen ennen Ruusuvuorta Masters-tason kaksinpelin pääsarjassa oli Jarkko Nieminen vuonna 2015.

Ruusuvuori (ATP-101) voitti eilen avausottelussaan karsinnan toiseksi sijoitetun 33-vuotiaan ranskalaisen Jeremy Chardyn (ATP-59) 6-0, 6-4. Suomalainen kohtasi karsintafinaalissa 26-vuotiaan brasilialaisen Thiago Monteiron (ATP-82).

Ruusuvuori oli eiliseen tapaan terävänä liikenteessä heti alusta alkaen ja otti ohjakset käsiinsä voimakkaiden peruslyöntiensä avulla. Suomalainen onnistui murrossa ensimmäisenä erän neljännessä pelissä, mutta vasenkätinen brasilialainen kuittasi murron heti takaisin. Tämän jälkeen nähtiin muutamat helpohkot syöttöjen pidot ennen erän loppuvaihetta. Molemmilla pelaajilla oli murtomahdollisuuksia toistensa syötöissä, mutta ensin Monteiro selvitti Ruusuvuoren rynnistyksen tasoittaen 4-4 ja sitten suomalainen pelasti vastustajansa murtopallon pitäen 5-4. Seuraavaksi selkä seinää vasten syöttänyt Monteiro ei onnistunut syötöissään parhaalla mahdollisella tavalla ja tämän Ruusuvuori hyödynsi – neljäs eräpallo toi avauskiinnityksen luvuin 6-4.

Toinen erä alkoi tasaisissa merkeissä ja alkuun saatiin myös draamaa, kun Monteiro otti lääkintätauon Ruusuvuoren johtaessa erää 2-1 ja suomalaisella oli myös tässä tilanteessa murtopallo. Tauon päätyttyä näki saman tien ettei Monteiron jalka ollut hyvässä kunnossa. Brasilialainen testasi kahden pisteen verran ennen kuin joutui valitettavasti luovuttamaan ottelun. Pääsarjapaikka ratkesi siis suomalaiselle erin 6-4, 2-1 rtd.

– Totta kai tämä on hieno saavutus nuorelle urheilijalle. Olemme työskennelleet kovasti tämän eteen. Tiesimme olevamme TOP100-tasoa ja nyt hän onnistui voittamaan kaksi kovaa pelaajaa. Eilinen voitto Chardysta oli todella kova ja tänään Monteiro pelasi tasoaan paremmin ja todella hyvin ennen loukkaantumistaan, ainakin mitä tulee kovilla kentillä pelaamiseen. Emil vastasi hyvin tähän haasteeseen niin fyysisesti kuin henkisesti, kommentoi valmentaja Federico Ricci.

Pääsarjan avauksessa Ruusuvuorta vastaan asettuu 20-vuotias yhdysvaltalainen Sebastian Korda (ATP-224), joka niin ikään selvitti karsinnat. Ottelu ei ole lauantain ohjelmassa. Korda on suomalaistaitureille tuttu, sillä Ruusuvuori voitti hänet junioreiden US Openin toisella kierroksella vuonna 2017 ja Otto Virtanen päihitti hänet vuoden 2018 poikien Wimbledonin ensimmäisellä kierroksella. Korda oli junioreiden maailmanlistan ykkösenä vuonna 2018. Hän on maineikkaasta tennisperheestä, sillä hänen isänsä Petr Korda oli aikanaan maailmanlistan toinen.

Turnauksen pääsarja pelataan 22.-28.8. Pääsarjan tapahtumia voit seurata Eurosportin välityksellä.

KARSINNAN KAAVIOT
PÄÄSARJAN KAAVIOT

Jaa:

Seuraava uutinen: Junioreiden SM-liigacup vauhdissa… →