Ruusuvuori eteni toiselle kierrokselle – Virtanen/Cressy jatkoon nelinpelissä

7.11.2023  |  19:57  |  Raportit

Emil Ruusuvuori selvisi vaikeasta alusta ja eteni toiselle kierrokselle HPP Openissa. Suomalaispelaaja kohtaa torstaina vuoden 2021 mestarin Alex Molcanin.

LIPUNMYYNTI

Tiistai myytiin loppuun jo päiviä etukäteen. Talissa nähtiinkin ennennäkemättömän pitkät jonot ulos asti, kun katsojat saapuivat seuraamaan Ruusuvuoren avausottelua. Istumapaikkoja Talissa on 1132 ja siihen päälle myytiin seisomalippuja, yhteenlaskettu yleisömäärä oli hieman yli 1300.

Avauserän ensimmäisissä peleissä pääsi Ruusuvuori (ATP-69) yrittämään murtoa useamman kerran, mutta hyvät syötöt pelastivat De Looren (ATP-142) ajautumasta takaa-ajoasemaan. Erän yhdeksännessä pelissä ajautui Ruusuvuori 30-30 tilanteeseensyötössään. Kaksoisvirhe ja hieman leveäksi karannut kämmenlinja käänsivät tilanteen belgialaisen eduksi. De Loore ei räpäyttänyt silmiään seuraavassa syötössään, vaan vei erän 6-4.

Belgialaisen ykkössyöttö oli erittäin tehokas, sillä hän voitti sen turvin kaikki pelatut 18 pistettä.

Toisen erän alkuun selvitti sisukas suomalaispelaaja murtopallon ja heti perään otti ensimmäisen murtonsa siirtyen 2-0 johtoon. Tästä alkoi Ruusuvuoren suvereenit otteet; kerta toisensa jälkeen peruslyönnit tekivät tuhojaan sekä syöttö ja palautukset toimivat. Erän pisteet menivät suomalaiselle 26-11 ja erä puhtaasti 6-0.

Ruusuvuoren paine jatkui kolmannessa erässä ja ensimmäinen murto näki päivänvalon neljännessä pelissä belgialaisen kaksoisvirheen avittamana. Tämän jälkeen ei Ruusuvuori taaksensa katsonut, vaan kiihdytti otteluvoittoon lopulta varsin vakuuttavasti 4-6, 6-0, 6-1.

”Voitto oli tärkeintä. Alku oli todella tahmea. Oli outo fiilis olla kentällä, mutta onneksi alkoi löytyä oikeaa energiaa. Toisen erän ensimmäinen peli oli tärkeä, sain taisteltua sen itselleni ja sitten löysin enemmän peliäni”, kommentoi Ruusuvuori.

Pelillisesti suomalaispelaaja löysi paljon parannettavaa.

”Kyllä siellä on ehkä vähän liikaakiin parannettavaa. Alkuun syötin todella lussusti, mutta loppua kohti tuli terävyyttä. Lopulta siis syöttö ja lentopeli olivat ihan hyvällä tasolla.”

Ruusuvuori kiitteli luonnollisesti paikalle saapunutta yleisöä.

”Olihan tämä mageeta kaikkinensa, heti täysi areena. Kiitos kaikille katsomaan tulleille.”

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

 

Henkilön Suomen Tennisliitto (@tennisfin) jakama julkaisu

Virtanen/Cressy jatkoon nelinpelissä – Kaukovalta/Vasa hävisi

Illalla nähtiin myös kaksi nelinpeliä.

Sivukentällä Patrick Kaukovalta/Eero Vasa pelasivat hyvän ottelun, mutta ykkössijoitetut italialaiset Andrea Vavassori/Andrea Pellegrino vei pidemmän korren 6-4, 6-3.

Sen sijaan keskuskentällä Otto Virtanen ja yhdysvaltalainen Maxime Cressy lunastivat paikkansa puolivälieriin voitolla britti-puolalaisparista Joshua Paris/Szymon Walkow 6-3, 7-6(4).

Jaa:

Seuraava uutinen: Tennisgaalaa juhlistetaan tulevana… →