Ruusuvuori: ”Ensimmäinen Grand Slam -pääsarjapaikka on siisti juttu. Sen eteen on muutamat tunnit hakattu palloa.”

10.8.2020  |  20:01  |  Artikkeli, Videot

Emil Ruusuvuori, 21, lyö palloa Meilahden Liikuntakeskuksella tutun lennokkaasti ja tehokkaasti. Tällä kertaa treenikaverina on suomalaisen tavoin yksi ATP-kiertueen lupaavimmista pelaajista, 21-vuotias norjalainen Casper Ruud.

Vuoden Ruusuvuorta vanhempi Ruud voitti helmikuussa uransa ensimmäisen kaksinpelin ATP-turnauksen Argentiinan Buenos Airesissa. Turnausvoiton lisäksi hän on ollut kahteen kertaan loppuottelussa. Ruud nousi otsikoihin jo aiemmin tammikuussa, kun hän voitti Norjan riveissä ATP Cupissa yhdysvaltalaisen John Isnerin ja italialaisen Fabio Fogninin. Norjalainen on tällä hetkellä Pohjoismaiden kovin tennispelaaja ollen maailmanlistalla sijalla 36. Toisena on 21-vuotias ruotsalainen Mikael Ymer (ATP-68) ja Ruusuvuori on kolmantena (ATP-101).

Kuinka Ruud päätyi Helsingin Meilahteen treenaamaan Ruusuvuoren kanssa?

– Meillä on ollut jo pidemmän aikaa puhetta, että treenaisimme yhdessä – joko minä menisin Norjaan tai hän tulisi Suomeen. Valmentajani Fede (Federico Ricci) on ollut yhteyksissä Casperin isään Christian Ruudiin ja onneksi nyt saimme tämän toteutumaan. Tämä on tosi hienoa ja tärkeätä päästä treenaamaan kovan pelaajan kanssa. Hän on TOP50-kaveri ja pallo tulee kovasti takaisin, siihen on ollut hyvä totutella ja päästä käsiksi ennen kilpailuiden alkamista. Hänen kanssaan harjoitteleminen on valmistanut kroppaani ja mieltäni siihen mitä tuleman pitää tuossa kahden viikon päästä, kun isot turnaukset alkavat, kommentoi Ruusuvuori.

Ruusuvuori ja Ruud treenaavat yhdessä kolme päivää. Harjoitukset ovat kestoiltaan pitkiä ja sisältävät paljon pelitreenejä. Tämän tarkoituksena on valmistaa molempia ensin Cincinnatin Mastersiin ja sitten US Openiin, jossa pelataan paras viidestä erästä -systeemillä. Koronatilanteen johdosta Cincinnatin Masters pelataan myös New Yorkissa – Ruusuvuoren on tarkoitus matkustaa Yhdysvaltoihin lauantaina 15.8.

– Ensimmäinen Grand Slam -pääsarjapaikka on siisti juttu. Sen eteen on muutamat tunnit hakattu palloa. Innolla odotan tulevia otteluita.

Hyppy tuntemattomaan

Maailmanlistalla sijalla 101 oleva suomalaislupaus on uusien asioiden kynnyksellä. Ruusuvuori oli tekemässä debyyttiään Masters-tasolla maaliskuussa Indian Wellsissä, mutta juuri silloin korona pyyhkäisi ottelut sivuun. Nyt suomalaisella on siis edessään debyytit Masters-tasolla ja uran ensimmäinen Grand Slam -pääsarjapaikka on siis myös varma.

Ruusuvuori on vain kerran aiemmin pelannut virallisen ottelun paras viidestä erästä -systeemillä. Tämä tapahtui vuonna 2017 Davis Cup -debyytissä Georgiaa vastaan. Kuinka suuri hyppy tuntemattomaan on luvassa?

– On se hyppy tuntemattomaan, kun ei niitä paras viidestä otteluita ole niin paljoa takana. Siihen olemme nyt valmistautuneet niin hyvin kuin mahdollista. Vielä on pari viikkoa aikaa treenata ja valmistautua siihen. Siellä pitää pidempään pystyä tekemään kaikkia asioita korkeimmalla mahdollisella tasolla. On tässä fysiikkatreenejä tehty ja pyritty valmistautumaan, mutta sen näkee sitten siellä.

Loppuvuoden tavoitteista puhuttaessa Ruusuvuorella on mielessään kaksi asiaa.

– Toivottavasti pystyttäisiin pelaamaan – pelaaminen on kivaa. Jos niitä kisoja pystytään pelaamaan, niin tarkoituksenani on pelata kaikki isoimmat turnaukset. Ja totta kai se TOP100-sijoitus on tuossa hyvin lähellä, niin se on myös seuraava etappi.

Jaa:

Seuraava uutinen: Paldanius ja Bibanina… →