Ruusuvuoresta vuoden nuori helsinkiläisurheilija 2020

12.6.2020  |  10:36  |  Raportit

Emil Ruusuvuori, 21, on valittu vuoden nuoreksi helsinkiläisurheilijaksi 2020. Valinta julkistettiin Helsinki-päivänä ja Ruusuvuori kuittasi tästä 2500 euron stipendin.

Kunnianosoituksen valinnassa katsottiin saavutuksia aikaväliltä 15.4.2019-15.4.2020. Ruusuvuorelle kyseinen ajanjakso on ollut ikimuistoinen, sillä viime vuoden kesäkuussa alkoi nousu kohti nykyistä ATP-rankingia 101. Ruusuvuori voitti viime vuoden loppupuoliskolla yhteensä neljä ATP Challenger -turnausta – viimeisimpänä kotiturnauksen, Tali Open, voitto marraskuussa. Lisäksi suomalainen urheiluväki muistaa hyvin syyskuun 14. päivän, jolloin Ruusuvuori kukisti sensaatiomaisesti silloisen maailmanlistan viidennen Itävallan Dominic Thiemin Davis Cup -maaottelussa Espoo Metro Areenalla.

Vuoden 2020 alku sujui myös hyvin suomalaispelaajalta, kun kausi alkoi Challenger-turnauksen finaalipaikalla Australiassa. Ensimmäinen aikuisten Grand Slam -turnaus päättyi karsintavaiheeseen Australian avoimissa. Heti helmikuussa Ruusuvuori selviytyi ensimmäistä kertaa ATP-turnauksen pääsarjaan ja eteni aina toiselle kierrokselle Ranskassa. Ennen Ruusuvuorta Jarkko Nieminen oli viimeisin suomalainen kaksinpelin pääsarjassa ATP-tasolla vuonna 2015.

– Tämä on todella hieno kunnianosoitus, sillä Helsingistä löytyy niin monta lahjakasta ja hyvin pärjäävää urheilijaa useasta eri lajista. Stadilaisuus on minulle tärkeä asia. Olen elänyt Töölössä koko elämäni ja ensimmäistä kertaa tutustuin tennikseenkin Kisahallissa, kommentoi Ruusuvuori.

Ruusuvuori palaa kilpakentille koronatauon jäljiltä ensi viikolla, kun hän pelaa kutsuturnauksessa Serbiassa (lue lisää). Ammattilaisturnaukset ovat tauolla ainakin 31.7.2020 asti.

Jaa:

Seuraava uutinen: Valmentajan erikoisammattitutkinto saatiin… →