Ruusuvuorelle vuoden kolmas kaksinpelin Challenger-turnausvoitto

22.9.2019  |  18:32  |  Raportit

Kuva: ATP Challenger/Getty Images

Emil Ruusuvuori, 20, voitti Glasgow´ssa käydyn €46,600 ATP Challenger -turnauksen kaksinpelin. Kyseessä on Ruusuvuoren kauden ja uran kolmas kaksinpelititteli Challenger-tasolla.

Ruusuvuori (ATP-165) eteni loppuotteluun neljän voiton turvin. Lauantaisessa välierässä suomalainen voitti 17. sijoitetun itävaltalaisen Jurij Rodionovin (ATP-308) vain 58 minuutissa erin 6-1, 6-3. Loppuottelussa asettui vastaan 16. sijoitettu ranskalainen Alexandre Muller (ATP-278). 22-vuotias Muller oli ensimmäistä kertaa Challenger-tason loppuottelussa.

Ensimmäisen erän alku mentiin syöttövuorossa olleen pelaajan tahtipuikon mukaan. Kuudennessa pelissä Mullerin syöttäessä pääsi Ruusuvuori yrittämään murtoa ja onnistui siinä toisella yrittämällään. Seuraavassa syöttövuorossaan Ruusuvuori selvitti vastustajansa kolme perättäistä murtopalloa ja piti lopulta syöttönsä. Avauserässä molemmat pelaajat pitivät vielä kertaalleen syöttönsä, mikä tarkoitti erävoittoa Ruusuvuorelle lukemin 6-3.

Heti toisen erän alussa oli nähtävissä, että Ruusuvuoren aggressiivinen pelityyli alkoi tuottamaan enemmän ja enemmän hankaluuksia Mullerille. Ruusuvuori löi useita läpilyöntejä varsinkin kämmenpuoleltaan ja onnistui antamaan painetta jatkuvasti vastustajansa syöttövuoroissa. Lopulta suomalainen karkasi vakuuttavaan turnausvoittoon  erin 6-3, 6-1. Ottelu kesti hieman yli tunnin.

– Olen todella tyytyväinen esityksiini täällä. Ensimmäinen ottelu oli vaikea, mutta sen jälkeen löysin rytmini. Kiitos myös yleisölle tuesta koko viikon aikana, kiitteli Ruusuvuori kenttähaastattelussa.

– Ensimmäisen murron jälkeen pelini parantui ja rentouduin. Murron jälkeinen syöttövuoron pito oli todella tärkeä ottelun kulun kannalta. Toisessa erässä paransin peliäni paljon ja pystyin tekemään lopussa lähes ihan mitä huvitti.

Kuva: Getty Images

Ruusuvuori oli erityisen tyytyväinen kämmenlyöntiinsä loppuottelussa.

– Viime kuukausien aikana kämmenlyöntini on mennyt paljon eteenpäin. Kehitys alkoi massakentiltä, jossa työstimme paljon sitä ja nyt pystyn tuottamaan huomattavasti enemmän voimaa siihen.

Ruusuvuori on seuraavan viikon Suomessa lepäämässä ja treenaamassa. Tämän jälkeen on vuorossa Challenger-turnaus Kazakstanissa ja Tukholman ATP250-turnaus, jossa taival alkaa näillä näkymin karsinnoista. Lisäksi loppuvuodesta on todennäköisesti ohjelmassa ATP-kiertueelta ainakin Wienin turnaus.

€46,600+H ATP CHALLENGER, GLASGOW

20-vuotiaan suomalaisen läpimurtovuosi – turnausvoittoja kuukausittain maaliskuusta alkaen

Kuluva vuosi on ollut läpimurtokausi 20-vuotiaalle suomalaiselle. Kausi ei saanut toivottua alkua, kun ensimmäiset kuukaudet menivät sivu suun sairastelun takia. Vuoden toisessa turnauksessaan maaliskuussa hän nappasi jo turnausvoiton $15,000 ITF-turnauksessa Oslossa ja huhtikuussa irtosi turnausvoitto palkintoarvoltaan 25,000 dollarin ITF-kilpailussa Iso-Britanniassa.

Toukokuussa tulikin sitten jo uran ensimmäinen Challenger-turnausvoitto nelinpelissä Kazakstanissa ja sitä seurasi kesäkuussa kaksinpelimestaruus Uzbekistanissa. Heinäkuussakin irtosi myös nelinpelimestaruus yhdessä Harri Heliövaaran kanssa Hollannissa. Meno jatkui loisteliaana myös elokuussa haastajakiertueella, kun suomalainen oli kaksinpelin finaalissa Saksassa ja mestaruus irtosi Espanjassa. Ennen tämän viikkoista turnausvoittoaan Ruusuvuori otti uransa komeimman päänahan Davis Cupissa, kun hän voitti maailmanlistan viidennen itävaltalaisen Dominic Thiemin Espoo Metro Areenalla.

Ruusuvuoren maailmanlistan sijoitus tulee nousemaan noin sijan 140 tuntumaan. Vielä kesäkuun alussa suomalaisen ranking oli 400 huonommalla puolella.

Jaa:

Seuraava uutinen: Uusia kilpavalmentajia valmistui… →