Ruusuvuorelle uran komein voitto ATP-kiertueella ja paikka Miamin Mastersin 3. kierrokselle

27.3.2021  |  00:40  |  Raportit

Emil Ruusuvuori otti uransa kovimman voiton ATP-kiertueella kukistettuaan Miamin ATP Masters -turnauksen toisella kierroksella maailmanlistan seitsemännen Alexander Zverevin kolmessa erässä 1-6, 6-3, 6-1. Uransa ensimmäistä kertaa kolmannelle kierrokselle Masters-turnauksessa yltänyt Ruusuvuori kohtaa seuraavaksi ruotsalaisen Mikael Ymerin.

Ruusuvuori oli edennyt toiselle kierrokselle kukistettuaan avauskierroksella kolmessa erässä espanjalaisen Carlos Alcarazin (ATP-132). 21-vuotias Ruusuvuori (ATP-83) ja 23-vuotias saksalainen Zverev (ATP-7) eivät olleet aikaisemmin kohdanneet toisiaan.

Maailman kärkipelaajien joukkoon lukeutuva Zverev näytti avauserässä kovuutensa vieden sen kolmen murron turvin 6-1.

Toisessa erässä Ruusuvuori löysi paremmin syöttötyöskentelynsä ja pääsi hiljalleen myös kiinni Zverevin syöttöihin. Suomalainen mursi 2-1 johtoon, mutta ei onnistunut pitämään syöttöään – kuitenkin Ruusuvuori mursi toistamiseen ja sitten onnistui myös pitämään syöttönsä siirtyen 4-2 johtoon. Erän loppuun nähtiin vielä kaksi murtoa, mikä tarkoitti erävoittoa Ruusuvuorelle 6-3.

Kolmannessa erässä jatkoi Ruusuvuori siitä mihin jäi toisessa. Parantuneen syöttötyöskentelynsä kautta vahvaa peruslyöntipeliä pelannut suomalainen mursi erän neljännessä pelissä ja piti heti perään syöttönsä siirtyen 4-1 johtoon. Suomalainen ei jättänyt mitään arvailujen varaan, vaan kiihdytti voittoon lopulta erin 1-6, 6-3, 6-1.

– En tiedä miten sain käännettyä ottelun. Ensimmäisessä erässä en tuntenut oloani hyväksi, mutta toisessa erässä aloin löytää peliäni ja loppua kohden pelasin todella hyvää tennistä. Yksi urani kovimmista voitoista, kertoi Ruusuvuori kenttähaastattelussa.

Ruusuvuori pelaa toista kertaa urallansa Masters-tasolla ja eteni nyt ensimmäistä kertaa kolmannelle kierrokselle. Kolmannella kierroksella on luvassa Suomi-Ruotsi -maaottelu, sillä vastaan asettuu ruotsalainen Mikael Ymer (ATP-95). Ottelu ei ole lauantain ohjelmassa.

ATP MASTERS 1000 | MIAMI OPEN PRESENTED BY ITAU

Suomalaisen kovin noteeraus ATP-kiertueella ennen tätä päivää oli Australian avoimissa tullut voitto maailmanlistan 11. ranskalaisesta Gael Monfilsista. Tätä ennen Ruusuvuoren päänahoista löytyi sensaatiomainen voitto tuolloisesta maailmanlistan viidennestä Dominic Thiemistä vuoden 2019 syyskuun Davis Cup -maaottelusta Suomi – Itävalta.

Kontinen avaa lauantain ja sunnuntain vastaisena yönä

Henri Kontinen/Edouard Roger-Vasselin aloittavat nelinpeliurakkansa lauantain ja sunnuntain vastaisena yönä – vastassa ovat Horia Tecau/Marcelo Arevalo. Ottelu pelataan viidentenä kentällä 6, jolla ottelut alkavat klo 17.00. Voit seurata peliä Eurosport Playerista ja Discovery+ -palvelusta.

Jaa:

Seuraava uutinen: Kulikova kaksinpelin loppuotteluun… →