\”Puolivälierässä tulee olemaan huikea tunnelma\”

23.1.2017  |  11:25

Henri Kontinen ja John Peers väänsivät Australian avointen puolivälierään voittamalla Juan Sebastian Cabalin ja Robert Farahin 6-7 (3-7), 7-6 (7-5), 7-6 (7-1). Ottelu kesti yli kaksi ja puoli tuntia.

– Tuosta ei nelinpeli paljon tiukemmaksi tai pidemmäksi mene. Sekä me että vastustaja syötimme hyvin. Molemmilla oli yksi murto toisessa erässä. Kun on nopean puoleiset kentät ja lämpöä 35 astetta, saa toimivasta syötöstä hyvän edun, Kontinen sanoo.

Neljänneksi sijoitettu Kontinen/Peers kohtaa keskiviikon puolivälierässä Australian parin Sam Grothin ja Chris Guccionen.

– John tuntee toki maanmiehensä hyvin. Grothilla on maailman kovin syöttö, ja Guccione syöttää myös vahvasti. Guccione oli aikanaan hyvä kaksinpelaaja ja on nykyään hyvä nelinpelitaktikko. Kuulin, että hän pelaisi nyt viimeistä kisaansa, Kontinen sanoo.

– Veikkaan, että yleisö on australialaisen parin takana täysillä, vaikka tietysti Johnillakin on kotiyleisössä kannattajansa. Matsissa tulee varmasti olemaan huikea tunnelma, Kontinen ennakoi.

Emil Ruusuvuori ja hänen tsekkiläinen nelinpeliparinsa Michael Vrbensky taipuivat Belgian Zizou Bergsille ja Israelin Yshai Olielille 6-2, 4-6, 4-10. Ruusuvuori on yhä mukana poikien kaksinpelissä, jonka toisella kierroksella tiistaina hän saa vastaansa Australian Lucas Vuradinin.

 

TIISTAIN SUOMALAINEN

 

– Poikien kaksinpeli, 2. kierros: Emil Ruusuvuori vs. Lucas Vuradin, 3. ottelu Show Court 3:lla, 1. ottelu alkaa kello 11 (Suomen aikaa klo 02)

Aikataulut ja tulokset: http://www.ausopen.com/

Jaa:

Seuraava uutinen: Jyväskylän JGP:ssä viihtyivät… →