Pimiälle ja Timoselle tappiot Aava Orto-Lääkärit Openissa

12.11.2014  |  10:30

Tiistaina käynnistyivät Aava Orto-Lääkärit Openin, naisten 10.000$ ITF-turnauksen, kaksin- ja nelinpelin pääsarjat Talissa, Helsingissä.
Karsinnoista pääsarjaan noussut ylöjärveläisjuniori Roosa Timonen, 17, joutui taipumaan ensi viikolla 18 vuotta täyttävälle, venäläisvasuri Polina Novoselovalle (WTA 1209) ensimmäisellä kierroksella luvuin 3-6, 2-6.
Roosaan pelin vähemmän pystyi viimeistä vuottaan juniorina pelaava, villin kortin saanut Olivia Pimiä voittamaan karsinnasta pääsarjaan nousseelta Venäjän Antonina Lysakovalta (WTA 1057), jonka voittonumerot olivat siis 6-3, 6-1.
Kaavion kolme muuta suomalaista pelaavat avausottelunsa keskiviikkona: neljänneksi sijoitettu Emma Laine (WTA 535) kohtaa villillä kortilla mukaan päässeen järjestävän seuran 18-vuotiaan Nanette Nylundin ja  Ella Leivo (WTA 1106) 17-vuotiaan sveitsiläisen Margaux Deagostinin (WTA 1046). Ella oli viime vuonna turnauksen kaksinpelin puolivälierissä ja nelinpelissä välierissä parinaan Tanja Tuomi.
Suomalaisten kaksinpelit pelataan Talissa kentällä 9. Ellan ottelu on päivän toinen ottelu, ensimmäinen alkaa klo 11. Emman ja Nanetten ottelu alkaa aikaisintaan klo 14.

Turnauksen nelinpelin kaaviossa on vain kahdeksan paria kun mukaan olisi päässyt 16 paria. Näin ottelut alkavat suoraan puolivälieristä. Niinpä Nanette Nylund ja Laura Pennanen menivät välieriin 6-1, 6-4 voitolla Venäjän Natalia Belovasta ja Aleksandra Vostrikovasta.
Emma Laine on ykkössijoitettu parinaan Venäjän Eugeniya Pashkova. Pari kohtaa venäläiset Anastasia Nefedovan ja Polina Novoselovan, Mia Eklundilla ja Olivia Pimiällä on vastassaan kakkossijoitetut Venäjän Anastasia Bukhanko ja Unkarin Vanda Lukacs, Ella Leivolla ja Viron Valeria Gorlatsilla venäjäläiset Daria Afanasyeva ja Alexandra Artamonova. Ottelut pelataan Talissa myöhään iltapäivällä tai alkuillasta.

Aava Orto-Lääkärit Open 2014
Naisten 10.000$ ITF-turnaus
9.-16.11.2014 Helsinki
Järj. HVS

Kaksinpeli
1.kierrosta: Polina Novoselova Venäjä (karsija) – Roosa Timonen (karsija) 63 62, Antonina Lysakova Venäjä (karsija) – Olivia Pimiä (villi kortti ) 63 61
Nelinpeli
Puolivälieriä: Nanette Nylund/Laura Pennanen – Natalia Belova/Aleksandra Vostrikova Venäjä 61 64


 

Jaa:

Seuraava uutinen: Emma Laine toiselle… →