Orpana Timonen, Tuukkanen ja Virtanen Hyvinkään JSM-kisoissa mestareiksi

12.8.2013  |  12:56

Lila Humaloja (vas.) ja Roosa Timonen voittivat T16 nelinpelin ja
olivat luokan kaksinpelin loppuottelussa, jossa Roosa vei mestaruuden.
Kuva: Toni Rintala

 

Hyvinkäällä järjestetyt alle 12- ja 16-vuotiaiden ulkokenttien SM-kilpailut päättyivät Hyvinkään Tennisseuran kannalta riemukkaasti, kun seuran oma juniori, Aleksi Tuukkanen kukisti alle 16-vuotiaiden poikien kaksinpelin loppuottelussa  HVS:n Patrick Kaukovallan. Poikien aiemmista kohtaamisista Patrick oli voittanut kaksi viimeistä, joten Aleksi paranteli nyt poikien keskinäisten otteluiden saldoa.
Myös poikien 16v-nelinpelissä HyTS sai mestarin, kun Oskari Kulta voitti Patrick Kaukovalta parinaan HVS:n Emil Ruusuvuoren ja HLK:n Julius Pykälämäen.
Ikäluokan tyttöjen kaksinpelin loppuottelussa kakkossijoitettu TaTS:n Roosa Timonen voitti nelossijoitetun  HVS:n Lila Humalojan. Tyttöjen edellinen kohtaaminen meni Lilan voitoksi.  
Nelinpelissä Lila ja Roosa olivat kakkossijoitettu pari, joka loppuottelussa voitti ykkössijoitetut OVS:n Monica Malisen ja TaTS:n Milka-Emilia Pasasen.

HVS:n juniorit eivät päästäneet muita ratkomaan kirkkaimpia mitaleja alle 12-vuotiaiden kaksinpeleissä. Poikien luokassa loppuottelussa Otto Virtanen ja Aleksi Löfman kävivät mielenkiintoisen kolmieräisen kamppailun, jossa Otto voitti selvästi ensimmäisen ja kolmannen erän, Aleksi toisen.
Otto Virtasesta tuli Roosa Timosen tavoin tuplamestari, kun hän voitti  seurakaverinsa Valtteri Solatien kanssa nelinpelin mestaruuden. He kukistivat loppuottelussa LTS:n Roni Hietarannan ja Aleksi Löfmanin.
Tyttöjen kaksinpelin voitosta kävivät kisan Oona Orpana (1.) ja Paula Joukanen (2.). Viime sisäkaudella Oona ja Paula kohtasivat neljästi, niistä voiton otti kolme kertaa Oona. Ja niin myös nyt.
Oona parinaan HLK:n Hedda Hakala voitti T12v luokan nelinpelin finaalissa TVS:n Cecilia Johansénin ja Paula Joukasen.
Smash-Kotkan Ella Haavisto ja Aleksi Löfman ovat alle 12-vuotiaiden sekanelinpelin mestareita. Finaalissa kukistuivat OVS:n Otto Koivisto ja Elli-Roosa Uusitalo.
Mestaruusmitalien lisäksi turnauksessa jaettiin myös SEB JGP-pisteitä, sillä SM-kisat ovat aina myös kilpailusarjan osakilpailuja. Hyvinkään kisat olivat järjestyksessään neljänsiä osakilpailuja. Viidennet osakilpailut pelataan 4.10. alkaen. Alle 12-vuotiaat kisaavat Lohjalla ja alle 16-vuotiaat  Espoossa.

Juniorien alle 12v ja 16v ulkokenttien SM-kisat 2013
SEB JGP -kilpailusarjan 4.osakilpailut
5.-9.8.2013 Hyvinkään urheilupuisto
Järj: HyTS

Luokkien loppuottelutulokset
Kaksinpelit
P12v Otto Virtanen HVS – Aleksi Löfman HVS 60 26 61
T12v Oona Orpana HVS – Paula Joukanen HVS 63 62
P16v Aleksi Tuukkanen HyTS – Patrick Kaukovalta HVS 63 62
T16v Roosa Timonen TaTS – Lila Humaloja HVS 75 62

Nelinpelit
P12v Valtteri Solatie/Otto Virtanen HVS – Roni Hietaranta LTS/Aleksi Löfman HVS 62 76
T12v Hedda Hakala HLK/Oona Orpana HVS – Cecilia Johansén TVS/Paula Joukanen HVS 75 64
P/T12v sekanelinpeli Ella Haavisto Smash-Kotka/Aleksi Löfman HVS – Elli-Roosa Uusitalo/Otto Koivisto OVS 63 64
P16v Patrick Kaukovalta HVS/Oskari Kulta HyTS – Emil Ruusuvuori HVS/Julius Pykälämäki HLK 64 75
T16v Lila Humaloja HVS/Roosa Timonen TaTS – Monica Malinen OVS/Milka-Emilia Pasanen TaTS 63 62

 

Jaa:

Seuraava uutinen: Kuusi suomalaista SL… →