Onnistunut Cinia JGP tarjosi korkeatasoista tennistä Hangossa

12.6.2017  |  00:00

Laura Hietaranta nappasi Cinia JGP -osakilpailuvoiton kahdessa eri luokassa viime viikolla Hangossa.
Kuva: Ville Vuorinen / STL.

Viime viikolla Hangon massakentillä pelattu Junior Grand Prix -kilpailusarjan kauden kolmas osakilpailu, Cinia JGP, oli kaikin puolin onnistunut tennistapahtuma. Olosuhteiden suosiessa Hangon Tenniskerhon upeissa puitteissa nähtiin viikon aikana paljon laadukasta junioritennistä.

Hangossa saatiin alkukesän ratoksi nauttia koko viime viikon ajan kotimaisesta junioritenniksestä, kun kaupungissa pelattiin kauden kolmas Junior Grand Prix -sarjan osakilpailu. Kyseessä oli samalla ensimmäinen uuden yhteistyökumppanin, Cinian, tukema osakilpailu. Hangon kilpailusta lähtien Cinia JGP -nimeä kantava kilpailusarja jatkuu seuraavan kerran elokuussa.

Kilpailunjohtaja Ville-Heikki Talvenmaa sanoo järjestelyjen sujuneen kaikilta osin onnistuneesti viikon aikana. Hänen mukaansa puitteet Cinia JGP:n kaltaiselle tennistapahtumalle ovat Hangossa erinomaiset.

– Hangon massakentät ja niiden puistomainen ympäristö sopivat täydellisesti ison, kaikkien ikäluokkien Cinia JGP -osakilpailun järjestämiseen. Lisäksi samassa yhteydessä olevat ravintola- ja kahvilapalvelut ovat huippuluokkaa, Talvenmaa kehuu.

Hangon massakentillä pelattiin viikon aikana alle 10-, 12-, 14-, ja 16-vuotiaiden tyttöjen ja poikien kaksin- ja nelinpelit. Alkuviikon ohjelmassa olivat 14- ja 16-vuotiaiden ottelut, ja loppuviikosta pääosaan pääsivät alle 10- ja 12-vuotiaat juniorit.

Isojen poikien sarjassa yllätysvoittaja 

Heti alkuviikolla nähtiin yllätys, kun 16-vuotiaiden poikien kaksinpelin voittoon nousi karsinnan kautta pääsarjaan itsensä pelannut Mikael Vollbach. Itävallassa asuva Vollbach (Sata-Tennis) pelasi ensimmäistä kertaa Suomessa, ja tuloksena oli heti turnausvoitto. Finaalissa yllättäjä kukisti kaavion ykköseksi sijoitetun Oliver Saarisen.

Oliver Saarinen (vas.) joutui loppuottelussa taipumaan Itävallassa asuvalle yllättäjälle, Mikael Vollbachille.
Kuva: Raisa Törnroos-Heinonen.

Saarinenkin (ETS) pääsi Hangossa tuulettamaan turnausvoittoa, kun hän parinsa Oskar Antinheimon (HVS) kanssa peittosi nelinpelin loppuottelussa ykköseksi sijoitetun OVS-duon Niila-Tapio Magga / Valtteri Laitinen jännittävän ottelutie-breakin jälkeen.

Hangossa yhteensä seitsemän tuplavoittajaa

Seitsemän pelaajaa saavutti Hangossa sekä kaksin- että nelinpelin turnausvoiton. Tyttöjen puolella tuplavoittajiksi itsensä pelasivat Laura Hietaranta, Fiona Kallio, Emma Kuusisto ja Erda Kemppainen. HVS:n Hietaranta voitti 16-vuotiaiden kaksinpelin lisäksi 14-vuotiaiden nelinpelin yhdessä Kallion (LVS) kanssa. Kallio puolestaan vei nimiinsä myös 14-vuotiaiden kaksinpelin.

Nuoremmissa ikäluokissa Kuusisto (JTS) hallitsi 12-vuotiaiden sarjaa voittaen sekä kaksin- että nelinpelin, joista jälkimmäisen yhdessä Smash-Kotkan Aamu Harjusen kanssa. Alle 10-vuotiaissa ykkösnimi oli Kemppainen (OVS), joka nappasi voiton kaksinpelin lisäksi nelinpelissä. Siinä hänen parinaan voittoa juhli Nuppu Palm (Smash).

Poikien tapaan 16-vuotiaiden sarja oli myös tytöissä ainoa, jossa kaksin- ja nelinpelissä saatiin eri voittaja. Tyttöjen puolella 16-vuotiaiden nelinpelin voiton veivät ÅLK:n Annika Hakovirta ja ETS:n Ella Tuomela.

Kisojen tunnelma oli kilpailunjohtaja Talvenmaan mukaan rento ja käyttäytyminen kentällä oli hyvää. Otteluiden korkea taso ja useat tiukat, kolmieräiset kamppailut tekivät vaikutuksen.

– Erityisesti mieleen jäivät T12-sarjan upea kolmen tunnin finaali ja P16-sarjan hyvätasoinen, kolmieräinen loppuottelu. Poikkeuksellista oli lisäksi nuoren Oliver Byskatan urakointi kisoissa, joista hän saavutti P12-sarjan tuplamestaruuden ohella P14-sarjan hopean ja pronssin, Talvenmaa kommentoi.

Poikien sarjoissa Byskatan lisäksi tuplavoiton saavuttivat alle 10-vuotiaissa Oskari Paldanius (BTK) ja 14-vuotiaissa HVS:n Otto Leikola. Paldaniuksen parina voitokkaassa nelinpelissä oli Lassi Vepsäläinen (SVS). Leikolan kanssa nelinpelin turnausvoittoa puolestaan juhli HLK:n Oskar Stumpf. Byskatan aisaparina 12-vuotiaiden nelinpelin voiton itselleen nappasi Otso Martikainen (HVS).

Kaikki Hangon Cinia JGP -osakilpailun tulokset: https://www.tennisassa.fi/modules/system/stdreq.aspx?P=7&VID=default&SID=921661328118693&A=open%3akj%3akilpailu_detail%3a2807&S=1&C=38962

Upeita tenniskuvia keskiviikon ja perjantain otteluista 

Hangon Cinia JGP -osakilpailussa oli paikalla myös valokuvaaja Ville Vuorinen, joka otti runsaasti kuvia keskiviikkona ja perjantaina. Hienot otokset löytyvät kuvagallerioista, joista kuvia voi käydä katsomassa ja lataamassa alla olevien linkkien kautta.

Keskiviikon kuvat löytyvät täältä: http://googabuphotos.zenfolio.com/jgt2017-keskiviikko

Perjantain kuvagalleria on täällä: http://googabuphotos.zenfolio.com/jgt2017-perjantai

Seuraavat Cinia JGP -osakilpailut elokuussa

Kauden seuraavat Cinia JGP-osakilpailut ovat samalla juniorien SM-kilpailut 12-, 14- ja 16-vuotiaiden osalta. Kotka isännöi 12-vuotiaiden kauden neljättä Cinia JGP -osakilpailua 3.-6.8.2017. Lahti puolestaan toimii 16-vuotiaiden pelipaikkana 4.-8.8.2017. Joensuussa 14-vuotiaat mittelevät SM-mitaleista Cinia JGP:n merkeissä 18.-21.8.2017. Lisäksi alle 10-vuotiaat pelaavat oman Cinia JGP -osakilpailunsa Lohjalla 18.-21.8.2017.

SM-kilpailuista on jaossa tuplapisteet Cinia JGP -osakilpailusarjan pistepottiin, jota eniten kartuttaneet saavat kauden päätteeksi kutsun Cinia JGP Masters -turnaukseen.

Masters-voittajille palkintona matka Barcelonan ATP-kilpailuun keväällä 2018 

Cinia JGP -kilpailusarja käsittää kauden aikana yhteensä kuusi osakilpailua ikäluokissa alle 10v, 12v, 14v ja 16v. Turnauksessa pelataan sekä tyttöjen että poikien kaksinpelit ja nelinpelit. Kauden päätteeksi osakilpailuista eniten pisteitä keränneet kutsutaan Cinia JGP Masters -turnaukseen.

Panokset ovat kovat, sillä kunkin ikäluokan Masters-voittaja 2017 tullaan palkitsemaan Cinian toimesta upealla matkalla Barcelonan ATP-kilpailuun keväällä 2018. Voittajat pääsevät paitsi seuraamaan turnauksen otteluita, myös harjoittelemaan huippupelaajien kanssa.

Jaa:

Seuraava uutinen: Cinia Fed Cup… →