Nurmi-Saarinen ja Nurminen-Paukku

30.6.2007  |  16:00

Ulkokenttien SM-finaalit sunnuntaina Talissa klo 12.

Yleisten luokkien SM-kilpailut ulkokentillä ovat kaksinpelien loppuotteluita vailla valmiit. Kaksinpelien välierät sekä nelinpelien finaalit saatiin pelatuiksi häiriöittä auringonpaisteessa.
Naisten loppuotteluun selvittivät tiensä Lahden Verkkopalloseuran neloseksi sijoitettu Veera Nurmi, 22, ja kokenut Tampereen Tennisseuran Katriina Saarinen, 34, joka joutui aloittamaan kisan karsinnoista. Nurmi meni loppuotteluun voittamalla Sata-Tenniksen Stina Kailaheimon 6-3, 6-2, mutta Saarinen sai tehdä täyden päivätyön kolmoseksi sijoitetun HVS-Tenniksen Essi Laineen kanssa. Tämä voitti ensimmäisen erän 6-0 ja johti kolmatta erää jo 5-0, mutta sinnikkäänä puurtajana ja taitavana taktikkona tunnettu Saarinen vei ottelun nimiin voittamalla kolmannen erän tie-breakin 7-2 ja koko ottelun 0-6, 6-3, 7-6(2).
Miesten kaksinpelin välierissä neljänneksi sijoitettu HVS-Tenniksen Tapio Nurminen voitti viidenneksi sijoitetun Tampereen Tennisseuran Martin Rämmalin 7-6(5), 6-4. Toinen tatsilainen, Saksassa valmentajana työskentelevät Tero Vilen puolestaan pakotti ykkössijoitetun HVS:n Juho Paukun kolmieräiseen otteluun, joka kesti 2 tuntia ja 18 minuuttia. Paukku nousi ensimmäisessä erässä reilusta tappioasemasta tie-breakiin, jonka voitti 7-5 Vilenin lyönnin oltua vain pari milliä rajan ulkopuolella. Toisen erän Vilen vei 7-5, mutta sen jälkeen Paukku meni menojaan ja vei kolmannen erän 6-0.
Naisten nelinpelin mestaruuden voittivat Essi Laine ja Veera Nurmi kukistamalla finaalissa HLK:n sisarusparin Carina ja Michaela Björnström luvuin 6-1, 3-6, 6-1.
Miesten nelinpelin mestaruus jäi Helsinkiin, kun HVS:n pari Lassi Ketola ja Tapio Nurminen voitti tamperelaiskaksikon Martin Rämmal/Tero Vilen 7-6, 6-2.
Sunnuntaina pelataan Talin ulkokentillä klo 12 alkaen miesten ja naisten kaksinpelin finaalit.

Jaa:

Seuraava uutinen: Nurmi ja Paukku… →