Nurmi ja Paukku Suomen mestareiksi

1.7.2007  |  14:00

Hyvätasoiset finaalit Talissa

Yleisten luokkien ulkokenttien kaksinpelien Suomen mestaruudet veivät 21-vuotiaat Lahden Verkkopalloseuran Veera Nurmi ja HVS-Tenniksen Juho Paukku.
Neljänneksi sijoitetulle Veera Nurmelle loppuottelu oli turnauksen kolmas, puolivälierissä hän voitti HVS:n Leia Kaukosen 6-2, 6-0 ja välierissä Sata-Tenniksen Stina Kailaheimon 6-3, 6-2, molemmat vielä juniori-ikäisiä. Loppuotteluvastustaja Tampereen Tennisseuran Katriina Saarinen, 34, sen sijaan on jo veteraani-ikäinen, mutta Coloradossa Yhdysvalloissa yliopistotennistä syksyllä neljättä vuotta aloittavan Nurmen mukaan vaikein vastusta näistä kolmesta.
-”Kassu” pelaa fiksusti ja erilaista peliä kuin monet nuoret. Häntä vastaan on oltava itse aktiivinen, totesi ensimmäisen naisten Suomen mestaruutensa tunnissa ja viidessä minuutissa voittanut Nurmi.
Näissä SM-kisoissa Nurmi teki todellisen läpimurtonsa, sillä hän voitti jo lauantaina naisten nelinpelin yhdessä HVS-Tenniksen Essi Laineen kanssa.
Saarinen, joka keväällä voitti salibandyn MM-kisoissa hopeaa, aloitti SM-kisat karsintojen kautta, koska tenniksessä otteluita on nykyisin huomattavasti vähemmän.
-Ei riittänyt puristus enää tähän matsiin, vatsalihaksiin sattuu, huokasi Saarinen, joka on edelleen erinomainen liikkuja kentällä.
Saarisen monipuolinen peli oli Nurmea lukuun ottamatta myrkkyä neljälle muulle pelaajalle.
Miesten mestaruuden voitti kisat järjestäneen seuran ykkössijoitettu Juho Paukku, joka kohtasi loppuottelussa seuratoverinsa Tapio Nurmisen. Välierissä kolme erää TaTS:n Tero Vilenin kanssa pelaamaan joutunut Paukku selvitti hyvätasoisessa loppuottelu mestaruuden kahdessa erässä 6-4, 7-5. Vasta kuudes ottelupallo tuotti tuloksen, sillä Paukku jännitti melkoisesti ratkaisupalloissa. Pohjevamman välieräottelussa saanut Nurminen ei päästänyt Paukkua helpolla missään vaiheessa. Ottelu kesti tunnin ja 26 minuuttia.
Miesten mestaruus on Paukun ensimmäinen ulkokentillä, kaksi aiempaa mestaruutta ovat sisäkentiltä vuosilta 2004 ja 2006.

Jaa:

Seuraava uutinen: Paukku Itävallassa… →