Niklas-Salminen takaisin ratkaisukierroksilla ammattilaiskiertueella – ”Hyvät otteet antavat enemmän uskoa omaan tekemiseen”

29.10.2021  |  19:40  |  Raportit

Helmikuussa 2021 tuli Patrik Niklas-Salmiselle jälleen valitettava takaisku, kun tie vei leikkauspöydälle. Pelikäden ranne operoitiin ja edessä oli pitkä kuntoutusjakso. Paluu kisakentille koitti heinäkuussa Tampere Openissa ja nyt Niklas-Salminen pelaa parasta tennistään yli vuoteen – hän pelaa kaksinpelin välierissä ja nelinpelin loppuottelussa $15,000 ITF-turnauksessa Virossa.

Ykköseksi sijoitettu Niklas-Salminen (ATP-561) eteni kaksinpelin välieriin komean nousun siivittämänä. Suomalaispelaaja hävisi avauserän puolivälierässä Kenneth Raismalle (ATP-914), mutta käänsi ottelun nimiinsä 1-6, 7-6(7), 6-4. Välierässä asettuu vastaan romanialainen Stefan Palosi (ATP-684). Alakaavion välierässä ovat toiseksi sijoitettu Remy Bertola (ATP-625) ja neljänneksi sijoitettu Vladimir Ivanov (ATP-823). Ivanov tiputti puolivälierässä uransa toista kertaa ammattilaisturnauksen puolivälieriin yltäneen Iiro Vasan (ATP-1657).

– Pelini on tuntunut ottelu ottelulta paremmalta. Syöttö on ollut tämän viikon avain voittoihin. Välierän kaksi viimeistä erää olivat parasta tennistäni oikeastaan koko vuotena. Ennen kaikkea kroppa tuntuu hyvältä ja ottaa hyvin vastaan peleistä tulevaa rasitusta, kommentoi Niklas-Salminen.

Niklas-Salminen on viimeksi edennyt kaksinpelin välieriin aikalailla tasan vuosi sitten ja sattumalta juurikin samassa pelipaikassa kuin nyt.

– Totta kai on kiva nähdä ja kokea hyvää tekemistä pitkän tauon jälkeen. Hyvät otteet antavat enemmän uskoa omaan tekemiseen – se on todella tärkeää, varsinkin tällä hetkellä.

Lisäksi Niklas-Salminen ja ruotsalainen Filip Bergevi ovat edenneet nelinpelin loppuotteluun. Ykköseksi sijoitettu suomalais-ruotsalaiskaksikko voitti välierässä neljänneksi sijoitetun parin Bertola/Pietro Schiavetti 6-4, 6-1. Finaalissa he kohtaavat tutut virolaiset Raisma/Ivanov.

M15 ITF WORLD TENNIS TOUR | VIRO

Jaa:

Seuraava uutinen: Niklas-Salminen kaksinpelin loppuotteluun… →