Niklas-Salminen/Drzewiecki välieriin Tampere Openissa – Cerundolo johdattaa kaksinpelijoukkoa

21.7.2022  |  20:18  |  Raportit

Tampere Openin nelinpelissä on jäljellä neljä parasta paria – ennakkokaavailuiden mukaisesti ovat kaikki sijoitetut jatkossa.

Sijoitettujen parien joukossa ovat Patrik Niklas-Salminen ja puolalainen Karol Drzewiecki. Neljänneksi sijoitettu kaksikko sai avauskierroksella luovutusvoiton ja torstain puolivälierässä olivat verkon toisella puolella Otto Virtasen ja Santtu Leskisen tiputtaneet Juan Ignacio Galarza/Tomas Lipovsek Puches.

Niklas-Salminen/Drzewiecki näyttivät yleisölle vahvaa ja aggressiivista nelinpeliä. Omista syötöistä pidettiin huoli ja tarvittavat murrot otettiin tyylillä. Välieräpaikka irtosi 6-3, 6-3.

– Pelaamme ensimmäistä kertaa yhdessä, joten tärkeä avausvoitto. Pelasimme vahvasti. Syötimme hyvin ja olimme aggressiivisia. Karol lyö todella kovaa palloa, meillä on hyvin samantyylinen tapa ajatella peliä. Vaikka tämä oli ensimmäinen ottelumme, tunnemme toisemme kentän ulkopuolelta ja jotenkin tuntui erittäin hyvältä alusta saakka, kommentoi Niklas-Salminen.

Välierässä suomalais-puolalaispari saa vastaansa toiseksi sijoitetut intialaiset N. Sriram Balaji/Jeevan Nedunchezhiyan. Ottelu pelataan perjantaina noin klo 18.30.

KAKSINPELIN PÄÄSARJA / SINGLES MAIN DRAW
NELINPELIN PÄÄSARJA / DOUBLES MAIN DRAW
PÄIVÄKOHTAINEN OTTELUOHJELMA / ORDER OF PLAY

NELINPELIN VÄLIERÄT
[1] Alexander Erler/Lucas Miedler (AUT) – [3] Maximilian Neuchrist/Sam Weissborn (AUT)
[2] N. Sriram Balaji/Jeevan Nedunchezhiyan (IND) – [4] Patrik Niklas-Salminen/Karol Drzewiecki (POL)

Cerundolo: ”Olen viihtynyt täällä hyvin”

Tampere Openissa on edetty kaksinpelin puolivälierävaiheeseen. Nelinpelin puolivälierät ovat vielä käynnissä torstai-iltana – mukaan lukien Patrik Niklas-Salmisen ottelu. Perjantaina ottelut alkavat klo 14.00 ja luvassa ovat kaksinpelin puolivälierät ja nelinpelin välierät.

KUVAGALLERIA

Turnauksessa on nähty yllätyksiä. Vain kolme sijoitettua pelaajaa on mukana puolivälierissä – he ovat ykkössijoitettu argentiinalainen Juan Manuel Cerundolo, kolmossijoitettu saksalainen Maximilian Marterer ja viidenneksi sijoitettu unkarilainen Zsombor Piros.

– Olen viihtynyt täällä hyvin. Tämä on toinen kertani Suomessa ja aina ovat asiat sujuneet hienosti. Kaksi ensimmäistä peliäni ovat olleet ihan hyviä – molemmissa ensimmäiset erät olivat haastavia, mutta toiset erät selvempiä, sanoi Cerundolo avauksistaan.

Tuhkimotarinaa on kirjoittamassa 20-vuotias ranskalainen Harold Mayot, joka ponnisti pääsarjaan karsintavoitoilla Eero ja Iiro Vasasta ja on jatkanut voitokkaasti myös pääsarjassa.

KAKSINPELIN PÄÄSARJA / SINGLES MAIN DRAW
NELINPELIN PÄÄSARJA / DOUBLES MAIN DRAW
PÄIVÄKOHTAINEN OTTELUOHJELMA / ORDER OF PLAY

KAKSINPELIN PUOLIVÄLIERÄT
[1] Juan Manuel Cerundolo (ARG) – Frederico Ferreira Silva (POR)
Jelle Sels (NED) – Harold Mayot (FRA)
[3] Maximilian Marterer (GER) – [5] Zsombor Piros (HUN)
Gerald Melzer (AUT) – Laurent Lokoli (FRA)

Jaa:

Seuraava uutinen: Tampere Open: Niklas-Salminen/Drzewiecki… →