Niemisen jäähyväiset Wimbledonille: ”Novak oli liian hyvä”

1.7.2015  |  19:23

Kuva: Ruutukaappaus MTV Sport1

 

Serbian Novak Djokovic eteni Wimbledonin grand slam -turnauksen kolmannelle kierrokselle voitettuaan Jarkko Niemisen 6-4, 6-2, 6-3. Suomalainen aloitti ottelun vahvasti murtamalla Djokovicin syötön ja johtamalla ensimmäistä erää parhaimmillaan 3-1.

Maailmanlistan ykkönen ja Wimbledonin hallitseva mestari löysi kuitenkin otteensa ja selvitti ottelun suoraan kolmessa erässä.

– Alku oli mulle täydellinen parin ensimmäisen pelin ajan. Novak ei ollut valmis. Sitten hän nosti tasoaan ja otti pikkuhiljaa homman haltuun, Nieminen kertoo.

– Sääli, etten saanut tasoitettua 5-5:een ensimmäisessä erässä. En pysynyt tarpeeksi tempossa mukana, mutta hyvillä syötöillä ja irtolyönneillä sain välillä haastettua hyvin. Novak oli jälleen liian hyvä.

Djokovic kiitteli lähetyksessä Niemistä hänen pitkästä ja menestyksekkäästä urastaan. Maailmantähti antoi Wimbledonin keskuskentältä poistuessaan kaiken huomion Niemiselle, joka pelasi siellä viimeistä kertaa. Myös yleisö arvosti Niemistä nousemalla taputtamaan hänelle seisaaltaan.

– Hän on ollut mukana niin kauan. Jarkko on yksi mukavimmista pelaajista kentän ulkopuolella sekä kova taistelija kentällä. Oli ilo saada olla hänen viimeinen vastustajansa Wimbledonissa, Djokovic sanoi Wimbledon.comin mukaan.

Wimbledonissa tehtiin keskiviikkona helle-ennätys 35,7 astetta. Vuonna 1976 tennismestaruudesta pelattiin 24,6 asteessa, mutta tuo lukema suli nyt historiaan.

 

Torstaina helteiselle ruoholle astelee vihdoin Suomen Henri Kontinen, joka kohtaa nelinpeliparinsa Marin Draganjan kanssa ensimmäisellä kierroksella Australian kaksikon Lleyton HewittThanasi Kokkinakis.

Kaaviot ja tulokset: http://www.wimbledon.com/index.html

Jaa:

Seuraava uutinen: SM-liigacup kerää parhaat… →