Nieminen: ”Kauttaaltaan on hyvä fiilis, olemme valmiit”

15.9.2022  |  17:17  |  Ennakot

Jarkko Nieminen nimesi joukkueensa Uuden-Seelannin kohtaamiseen.

PERJANTAI 16.9. KLO 18.00
Emil Ruusuvuori – Kiranpal Pannu
Otto Virtanen – Ajeet Rai

 

LAUANTAI 17.9. KLO 14.00
Harri Heliövaara/Emil Ruusuvuori – Michael Venus/Artem Sitak
Emil Ruusuvuori – Ajeet Rai
Otto Virtanen – Kiranpal Pannu

 

TAPAHTUMAN INFOSIVU
LIPUNMYYNTI

– Ihan hyvä fiilis arvonnan jälkeen; ei sillä ollut itselleni merkitystä, että kumpi Emil vai Otto aloittaa. Nyt sekin on selvillä ja sillä mennään, totesi kapteeni Nieminen tuoreeltaan arvonnan jälkeen.

Viikon mittaan on kapteeni nähty omiensa treeneissä ja myös katsomon puolella Uuden-Seelannin harjoitusten aikaan.

– Nyt on suhteellisen hyvin selvillä kuinka he pelaavat harjoitusten perusteella. En ole kuitenkaan heidän otteluitaan livenä nähnyt, mutta tuloksia on seurattu. Kumpikin pyrki treeneissä eteenpäin ja vaikutti ettei halua ole jäädä pelaamaan pidempiä palloralleja. Lähdetään me pelaamaan niin ettei heille tule liikaa paikkoja hyökätä, vaan laitetaan painetta ja mielellään pakotetaan heidät peruuttamaan kauemmaksi takarajasta.

Perjantain kaksinpeleissä Emil Ruusuvuori kohtaa Kiranpal Pannun ja Otto Virtanen saa vastaansa Ajeet Rain.

– Hyvät treenipäivät takana, olemme Oton kanssa vetäneet kovaa ja laadukkaasti. Hyvät fiilikset ja lyönti kulkee, niin mikäs siinä. Perjantaina ja lauantaina jätetään aivan kaikki kentälle. Vastustajat eivät ole tuttuja ennakkoon; Rain tiedän junnuajoilta, mutta siitä on jo aikaa. Kuitenkin kapteeni on skoutannut ja hyvät suunnitelmat laaditaan, avasi Ruusuvuori.

– Meillä on hyvät lähtökohdat otteluun, vaikka eivät vastustajat niin tuttuja olekaan. Otetaan illalla vielä internetin ihmeellinen maailma käyttöön ja katsotaan mitä sieltä löytyy, jatkoi Virtanen.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

 

Henkilön Suomen Tennisliitto (@tennisfin) jakama julkaisu

– Kokonaisuutena Uudella-Seelannilla on hyvä nelinpelipari ja nuoria sekä kokemattomia kaksinpelaajia. Kaksinpelien osalta on varmaan heillä ja myös meilläkin epävarmuutta, että mitä sieltä lopulta tulee.

Nieminen muistuttaa maaotteluiden erikoisuudesta ja yllätyksistä.

– Davis Cup on hyvin erilainen tapahtuma ja kilpailu muista; jotkut saattavat ylittää itsensä ja toiset alisuorittaa sekä kaikkea siltä väliltä.

Suomen joukkueen valmistavaan viikkoon on kapteeni erittäin tyytyväinen.

– Kentällä on ollut hyvä intensiteetti ja sitten pallon ollessa pois pelistä olemme olleet rentoja; kauttaaltaan on hyvä fiilis, olemme valmiit.

Jaa:

Seuraava uutinen: Tennisliitto ja Pihlajalinna… →