Naisten Aamulehti Tampere Openissa karsitaan vielä maanantaina

21.7.2014  |  10:34

Viimevuotista  Aamulehti Tampere Openin naisten 10.000$ ITF-turnauksen kaksinpelin voittoa puolustava Tanskan Karen Barbat jäi tänä vuonna ensimmäisenä pääsarjan ulkopuolelle ja joutuu aloittamaan kisan karsinnasta. Karsinnan ykkössijoitettu aloittaa suoraan toiselta kierrokselta, jolla hän kohtaa maanantaina Annika Sillanpään.
Karsinnassa on vain 18 pelaajaa, joista kahdeksan on Suomesta. Ensimmäisellä kierroksella oli vain kaksi ottelua, jotka pelattiin sunnuntaina. Niissä Tanskan Anna Rasmussen voitti Laura Pennasen ja Venäjän Anna Iakovleva Janika Hautalahden.
Maanantaina pelataan toisen kierroksen ottelut, joiden voittajat nousevat pääsarjaan. Eveliina Koivupuisto saa vastaansa Anna Iakovlevan, Elina Joronen Venäjän Valeriya Urzhumovan ja Kristina Parviainen USAn Alix Theodossioun. Pääsarjaan nousee varmasti yksi suomalainen, sillä vastakkain ovat tamperelaiset Julia Rissanen ja Mariella Minetti.
Pääsarjan kaavio arvotaan maanantaina karsinnan otteluiden jälkeen. Kaavioon pääsevät suoraan Emma Laine, Mia Eklund, Ella Leivo, Saana Saarteinen ja Roosa Timonen sekä villeillä korteilla heidän lisäkseen Nanette Nylund, Milka-Emilia Pasanen, Olivia Pimiä ja Tanja Tuomi.


 

Karen Barbat

Jaa:

Seuraava uutinen: Seniorien ITF-turnaus finaalivaiheessa… →