Menestyksekäs Viron-kiertue toi kolme turnausvoittoa

11.11.2017  |  17:30

Patrik Niklas-Salmisen (vas.) ja Harri Heliövaaran voittokulku nelinpelissä alkoi turnausvoitolla Tartossa. Kuva: Harri Heliövaara.

Sinivalkoiset tennistähdet saavuttivat kolmesta Virossa loka-marraskuun aikana pelatusta miesten ITF Futures -kilpailusta yhteensä peräti kolme turnausvoittoa, joista yhden kaksinpelissä ja kaksi nelinpelissä.

Viron Tartossa lokakuun lopussa matolla pelattu 15 000 dollarin Estonia F2 Futures -turnaus ei olisi voinut suomalaisten osalta paremmin sujua. Sinivalkoiset juhlat alkoivat nelinpelin loppuottelun jälkeen perjantaina, kun Harri Heliövaara ja Patrik Niklas-Salminen huipensivat vahvan viikkonsa turnausvoittoon.

Suomalaisduo kaatoi tasan tunnin kestäneessä loppuottelussa Venäjän Vladimir Polyakovin ja Evgeny Tyurnevin lukemin 6-1, 7-6(3).

– Pidimme ottelussa jokaisen syöttömme, ja olimme lopulta jälleen vahvempia toisen erän katkaisupelissä. Yhteispelimme sujui koko viikon ajan mainiosti, uransa 15:nnen nelinpelin ammattilaisturnausvoiton ottanut Heliövaara iloitsi loppuottelun jälkeen.

Heliövaaralle turnausvoitto myös kaksinpelissä

Nelinpelin turnausvoiton jatkoksi Heliövaara kruunasi täydellisen turnauksensa Tartossa voittamalla seuraavana päivänä myös kaksinpelin mestaruuden.

– Tämä oli kokonaisuudessaan aivan mahtava viikko. Voitto sekä kaksin- että nelinpelissä ylitti jopa omat odotukseni. Erityisen tyytyväinen olen siihen, että jaksoin pysyä henkisesti vahvana läpi viikon.

Kaksinpelin loppuottelussa Heliövaara kukisti tunnin ja 41 minuuttia kestäneen kamppailun päätteeksi ykköseksi sijoitetun Tshekin Zdenek Kolarin (ATP-220) suoraan kahdessa erässä 6-3, 7-5.

– Ottelun loppuun voitin kahdeksan pistettä peräkkäin, joten tunne voiton jälkeen oli enemmän kuin uskomaton, kaksinpeliuransa kuudennen ammattilaisturnausvoiton saavuttanut Heliövaara hehkutti.

Harri Heliövaara vei Tartosta myös kaksinpelin turnausvoiton, kun loppuottelussa kaatui Tshekin Zdenek Kolar (oik.).
Kuva: Harri Heliövaara.

Tarton nopea mattoalusta sopi kovilla kentillä viihtyvälle Heliövaaralle erinomaisesti. Karsintojen kautta tiensä mukaan turnaukseen selvittänyt suomalainen oli kaksinpelissä aivan omaa luokkaansa, sillä hän ei hävinnyt pelaamissaan seitsemässä ottelussa erääkään.

– Tästä on aika hyvä fiilis jatkaa Tallinnaan. Alusta tulee siellä olemaan hyvin erilainen, mutta itseluottamukseni on ainakin kunnossa, Heliövaara mietti Tarton turnauksen jälkeen.

Tulokset: Estonia F2 Futures, 15 000 $, Tartto

Suomalaisduon vastustamaton voittokulku jatkui Tallinnassa

Hurjassa iskussa olleelle suomalaiskaksikolle ei löytynyt pysäyttäjää seuraavallakaan viikolla, vaan Patrik Niklas-Salminen ja Harri Heliövaara jyräsivät nelinpelissä toiseen peräkkäiseen turnausvoittoonsa kovalla kentällä pelatussa 15 000 dollarin Estonia F3 Futures -kilpailussa Tallinnassa.

– Mahtava tunne voittaa toinen turnaus peräkkäin! Hallitsimme syöttö- ja verkkopelillämme jokaista ottelua, ja osoitimme jälleen myös henkisesti olevamme voittajapari, Heliövaara riemuitsi.

Toisen peräkkäisen turnausvoittonsa napanneet Patrik Niklas-Salminen (vas.) ja Harri Heliövaara olivat nelinpelin valtiaat myös Tallinnassa. Kuva: Patrik Niklas-Salminen.

Yhteispelinsä erinomaisesti toimimaan saaneen duon turnausvoitto varmistui, kun kakkoseksi sijoitetut Belgian Maxime Authom ja Ranskan Grégoire Barrère kaatuivat loppuottelussa 54 minuutin kamppailun jälkeen lukemin 6-2, 6-3.

– Pelasimme varsinkin ensimmäisen erän hyvin. Toisen erän alussa ottamamme hyvän johdon jälkeen ote vähän lipesi, mutta 3-3 -tilanteessa paransimme omaa peliämme ja hoidimme homman, Niklas-Salminen totesi.

Kahdeksan peräkkäistä voittoa nelinpelissä napannut huippuvireinen suomalaiskaksikko lähti kovin odotuksin jatkamaan voittoputkeaan Pärnuun.

– Toivottavasti saamme Patrikin kanssa kotiin viemisiksi vielä yhden pokaalin Viron-kiertueelta, Heliövaara myhäili.

Heliövaara puolivälieriin kaksinpelissä

Edellisellä viikolla kaksinpelin turnausvoiton Tartosta napannut Heliövaara, 28, ylsi Tallinnassa puolivälieriin saakka.

Välieräpaikka jäi haaveeksi, kun kokenut suomalainen joutui toteamaan kakkossijoitetun Venäjän Evgeny Karlovskiyn (ATP-362) vahvemmakseen. Tarton turnauksen välierissä tappion Heliövaaralle kärsinyt venäläinen voitti tasaisen kamppailun 6-4, 6-4.

– Karlovskiy oli tällä kertaa parempi. Viime viikolla pääsin häntä vastaan painostamaan, mutta nyt jouduinkin itse juoksuhommiin hänen pelatessa todella tarkasti, kahden viikon urakoinnin seurauksena pienestä väsymyksestä kärsinyt Heliövaara sanoi puolivälierän jälkeen.

Tulokset: Estonia F3 Futures, 15 000 $, Tallinna

Sinivalkoisten saldona kaksi välieräpaikkaa Pärnussa

Suomalaiset lähtivät kovin odotuksin Pärnussa kovalla kentällä pelattuun 15 000 dollarin Estonia F4 Futures -turnaukseen. Mukana oli myös ITF Junior Masters -turnauksen vastikään Kiinassa voittanut Emil Ruusuvuori, joka oli saanut villin kortin kaksinpelin pääsarjaan.

Viikon suomalaisnimi oli jälleen Harri Heliövaara, joka eteni kaksinpelissä välieriin asti. Kahden edellisen turnauksen tavoin karsintojen kautta tiensä pääsarjaan selvittänyt suomalainen taisteli finaalipaikasta tiukasti, mutta Ukrainan Denys Mylokostov (ATP-633) oli välierässä vahvempi lukemin 7-6(8), 6-4.

Suomalaisen tenniksen suurimpiin tulevaisuuden lupauksiin lukeutuva Ruusuvuori, 18, puolestaan oli edennyt kaksinpelin puolivälieriin lyötyään kolmossijoitetun Viron Vladimir Ivanovin (ATP-534) vakuuttavasti 6-3, 6-2.

Vahvan turnauksen pelannut Ruusuvuori oli lähellä välieräpaikkaa, mutta HVS-Tenniksestä tuttu Viron Kenneth Raisma (ATP-958) oli puolivälierässä lopulta etevämpi lukemin 5-7, 7-6(5), 6-2.

Emil Ruusuvuori eteni Pärnun ITF Futures -turnauksessa puolivälieriin asti. Kuva: Heidi Koivunen.

Heliövaaran ja Niklas-Salmisen voittoputki venyi 10 otteluun

Nelinpelissä kolmatta peräkkäistä turnausvoittoaan tavoitelleiden Heliövaaran ja Patrik Niklas-Salmisen voittoputki ehti venyä peräti 10 ottelun mittaiseksi.

Pärnussa kaksi voittoa ottanut parivaljakko eteni välieriin saakka. Loppuottelupaikka jäi saamatta, kun Valko-Venäjän Ivan Liutarevich ja Ukrainan Mylokostov veivät tasaisen välieräkamppailun voiton ottelutie-breakin jälkeen lukemin 6-7(6), 6-4, 10-8.

Tulokset: Estonia F4 Futures, 15 000 $, Pärnu

Jaa:

Seuraava uutinen: Kontinen ATP-finaalien avauksesta:… →