Laine jatkaa naisten maajoukkueen kapteenina 2021

14.12.2020  |  17:55  |  Artikkeli

Emma Laine jatkaa naisten maajoukkueen, Cinia Fed Cup Team Finland, kapteenina myös vuonna 2021.

Laine on toiminut maajoukkueen kapteenina vuodesta 2014 lähtien – pois lukien vuosi 2016, jolloin kapteenina toimi Tero Vilen. Laine toimi pelaaja-kapteenina aina vuoteen 2019 – tuolloin Laineen ammattilaisura sai komean päätöksensä kotikentällä tapahtuneeseen nousuun Billie Jean King Cupin (entinen Fed Cup) II-ryhmään.

– Todella hyvä fiilis jatkaa kapteenina! Tämä on mielekäs ja mieluinen työ itselleni – pääsee vaikuttamaan ja auttamaan pelaajia kohti tavoitteitaan sekä laajemmin auttamaan suomalaista tennistä eteenpäin, kommentoi Laine jatkoaan.

– On todella hienoa jatkaa sopimusta Emman kanssa. Hänen johdollaan joukkue nousi sarjaporrasta ylemmäs ja suunta on oikea kohti seuraavaa tasoa. Emman osaaminen kentällä ja sen ulkopuolella on todella arvokasta koko tennisyhteisöllemme ja odotammekin tulevaa innolla. Kuluneen vuoden aikana on Emma ollut, maajoukkuekapteenin tehtävien lisäksi, vahvasti kehittämässä vastuullisuusohjelmaamme ja erityisesti sen osana olevaa naisverkostoa, jonka ideana on lisätä naistoimijoiden määrää tenniksen parissa, kertoi Tennisliiton toimitusjohtaja Teemu Purho.

Laine: ”Tätä yhteistyötä, yhteisöllisyyttä ja hyvää fiilistä on mukava päästä jatkamaan”

Suomalainen tenniskansa on päässyt viimeisten kahden vuoden aikana lähemmäksi naisten maajoukkuetta kuin koskaan aiemmin. Suomi on järjestänyt kahtena peräkkäisenä vuotena kotiturnauksen Talin Tenniskeskuksessa. Yleisö pääsi siis vuonna 2019 kokemaan nousujuhlan ja Laineen uran päättymisseremoniat sekä tämän vuoden helmikuussa jäätiin muutamien pisteiden päähän noususta I-ryhmään. Vuoden 2020 joukkueen muodostivat Oona Orpana, Anastasia Kulikova, Ella Haavisto ja Laura Hietaranta.

– Kotiturnaukset ovat olleet hienoja ja ainutlaatuisia kokemuksia. Itselleni nämä kaksi ovat myös olleet ikimuistoisia: ensin oman ammattilaisuran päättyminen nousujuhliin ja sitten tänä vuonna pääsi olemaan täysin kapteenin roolissa. Keskittyminen oli täysin kapteenina olemisessa ja pelaajien auttamisessa, ei tarvinnut omia pelejä miettiä kuten aiempina vuosina, sanoi Laine.

– Meillä oli todella hyvä joukkuehenki päällä molemmilla kerroilla kotikentällä – tätä ei voi ikinä ottaa itsestään selvyytenä. Nyt helmikuun turnauksessa jokainen pelaaja antoi kaikkensa kentällä ja pelasi omaa parasta peliään. Tästä olen erittäin tyytyväinen ja lähellehän pääsimme nousua – tämä antaa itseluottamusta tulevia otteluita varten ja nousutavoitettamme ajatellen.

Maajoukkueella on edessään välivuosi virallisten otteluiden puolesta vallitsevasta koronavirustilanteesta johtuen – Suomi jatkaa otteluitaan vuonna 2022. Laine kertoo, että tuleva vuosi on harjoittelun aikaa.

– Vaikka virallisia pelejä ei ole luvassa, niin on tärkeää pitää maajoukkuetoimintaa yllä. Tämä tarkoittaa leiritystä ja harjoittelua. Itse aion seurata ja auttaa pelaajia, ja täten pysyn perillä siitä missä mennään ja mitä kehitetään. Riippuen koronavirustilanteesta, aion järjestää joukkueelle pelinomaista yhteisoloa ja -tekemistä – esimerkiksi ystävyysottelun merkeissä tai menemällä porukalla samaan kilpailuun.

Laine näkee pelaajistossaan potentiaalia ja toteaa myös tulevaisuuden näyttävän hyvältä.

– Koen, että viimeisten vuosien aikana on naisten maajoukkueen pelaajat sekä laajemmin kansallinen kärki lähentynyt toisiaan ja yhteistyötä tehdään enemmän. Tätä yhteistyötä, yhteisöllisyyttä ja hyvää fiilistä on mukava päästä jatkamaan. Luonnollisesti odotan innolla minne asti pelaajat yltävät urallansa ja tässä haluan olla auttamassa. Nyt oli todella hienoa seurata Lauran otteita Orange Bowlissa – tämä antaa varmasti uskoa tulevaisuuteen ja myös nuoremmille pelaajille, että Suomesta voi yltää korkealle.

Jaa:

Seuraava uutinen: Tenniksen Strategia 2024:… →