Kontinen/Peers välierään, Ruusuvuori puolivälierään

25.1.2017  |  16:56

Henri Kontinen ja John Peers jyräsivät Australian avointen välierään voitettuaan australialaiset syöttökoneet Chris Guccionen ja Sam Grothin 7-5, 6-3. Kyseessä on Kontisen uran ensimmäinen miesten nelinpelin välieräpaikka Grand Slam -tasolla. 

Suomalais-australialainen pari piti kaikki omat syöttövuoronsa ja helpot virheet jäivät vähäisiksi. Kontinen/Peers onnistui murtamaan ensimmäisen erän päätteeksi Grothin ja toisessa erässä Guccionen syötön.
– Matsi meni niin kuin kaavailin, että syötönmurtoon ei anneta paljon paikkoja. Emme päässeet heidän syöttöihinsä käsiksi kovin monta kertaa, mutta onnistuimme hyödyntämään paikat tosi hyvin, Kontinen myhäilee.
Rod Laver Arenan yleisö jäi yllättävän uskollisesti paikoilleen, vaikka kello läheni nelinpelin puolivälierän alkaessa puoltayötä. 
– En muista, että olisin koskaan aiemmin pelannut näin myöhään. Onneksi olen lahjakas nukkumaan aamulla pitkään. Siitä oli tänään hyötyä, niin ei tullut niin pitkä päivä.
– Australialaisia kannattajia oli toki suurin osa, mutta kyllä sieltä muutama suomalainenkin ääni kuului. Mulla oli pari tuttua paikalla. 
Melbournelaisen yleisön ihastukseksi Kontinen ja Peers kohtaavat myös välierässä täysaustralialaisen parin. Marc Polmans ja Andrew Whittingtonvoittivat puolivälierässä maailman ykköspelaajat Pierre-Hugues Herbert’n ja Nicolas Mahut’n.
– Hävisimme täällä Whittingtonille pari vuotta sitten. Hän oli tosi hyvä jo silloin. Polmansista en ollut kuullut ennen tätä kisaa. Olen nähnyt heidän pelaavan, ja todella hyvin kulkee. Se, että Polmans/Whittington on voittanut täällä jo kolme kovaa paria osoittaa, etteivät kilpailut aina mene niin kuin paperilla, Kontinen sanoo.
Kontisen ja Peersin onneksi torstain välierä on merkitty iltapäivälle.
– Ei kyllä tule ihan heti uni, mutta toivottavasti saisin jonkin verran nukuttua, Kontinen pohtii.

Ruusuvuori kohtaa puolivälierässä Moutet’n

Emil Ruusuvuori voitti poikien kaksinpelin kolmannella kierroksella Tsekin Michael Vrbenskyn 6-3, 6-3 ja eteni näin Australian avointen poikien turnauksessa kahdeksan parhaan joukkoon.
– Hyvä voitto tuli, vaikka pelini ei kulkenutkaan kovin hyvin. Sain kuitenkin puristettua voiton – ja sehän on tärkeintä, Ruusuvuori iloitsee.
Puolivälierässä hän saa vastaansa Ranskan Corentin Moutet’n, joka on sijoitettu viidenneksi. ATP-kilpailuissakin menestynyt Moutet voitti viime viikolla Traralgonin 1. kategorian juniorikilpailun.
– Hän on ihan tuttu kaveri, todella taitava ja nopea. Hän on pelannut viime aikoina vain isoimmissa junnukisoissa, kun on jo ATP-rankingissa 500:n paikkeilla, Ruusuvuori sanoo.

Suomalaiset torstaina:

– Miesten nelinpeli, välierä: Kontinen/Peers vs Polmans/Whittington, Margaret Court Arena, aikaisintaan kello 16 (Suomen aikaa kello 7)
– Poikien kaksinpeli, puolivälierä: Ruusuvuori-Moutet, 3. ottelu kentällä 5, 1. ottelu alkaa kello 11 (Suomen aikaa kello 2)
 
Näet Australian avointen ottelut suorana Eurosport Playerista: http://fi.eurosportplayer.com

Jaa:

Seuraava uutinen: HISTORIALLINEN FINAALI! Kontinen/Peers… →