HISTORIALLINEN FINAALI! Kontinen/Peers hakee kirsikkaa kakun päälle

26.1.2017  |  09:19

Kuva: All Over Press

 

Henri Kontinen jatkaa suomalaisen tennishistorian uudelleen kirjoittamista, sillä hän pelaa ensimmäisenä sinivalkoisena miesten nelinpelin Grand Slam -loppuottelussa. Kontinen ja hänen australialainen nelinpeliparinsa John Peers voittivat niin ikään australialaiset Marc Polmansin ja Andrew Whittingtonin 6-4, 6-4.

Kontinen ja Peers onnistuivat pitämään omat syöttönsä ja mursivat vastustajan syötön kerran molemmissa erissä.

– Ei ollut meiltä ehkä yhtä puhdasta peliä kuin eilen. Vastustaja oli erilainen, se palautti paremmin. Hoidimme silti omamme (syöttövuorot) hyvin ja onnistuimme pistämään painetta heille. Sitä kautta se toisen erän murtokin sitten tuli, Kontinen sanoo.

Kontinen ja Peers taistelevat Australian avointen voitosta Mike ja Bob Bryania vastaan. Kontinen/Peers voitti parin viimeksi toissa viikolla pelatussa leikkimielisessä näytösturnauksessa Adeleidessa ja sitä ennen tosimielessä ATP-finaalien välierässä Lontoossa.

– Heitä kokeneempia pelaajia ei olekaan, kun ajatellaan Grand Slam -finaaleja. He nostavat vielä aina tasoaan kovassa paikassa, Kontinen pohtii.

– Käymme läpi heidän vahvuutensa ja heikkoutensa ennen matsia, mutta ei tässä suuria muutoksia tehdä taktiikkaan. Voi olla, että he koettavat tällä kertaa jotain erilaista meitä vastaan. Sen näkee sitten lauantaina.

Peersille Australian avointen loppuottelussa pelaaminen on erityisen makeaa, sillä hän pääsee tavoittelemaan mestaruutta kotiyleisön hurratessa.

– Onhan se siistiä, että John pääsee finaaliin kotikaupungissaan. Hän on pelannut jo pari kertaa aiemmin Grand Slam -finaalissa, mutta ei ole Australian avoimissa päässyt koskaan näin pitkälle. Toivottavasti saamme lauantaina kirsikan kakun päälle, Kontinen kommentoi.

Kontinen on juhlinut Grand Slam -voittoa urallaan kerran. Hän voitti Wimbledonin sekanelinpelin viime kesänä Iso-Britannian Heather Watsonin parina.

 

Emil Ruusuvuori tsemppasi ensimmäisessä Grand Slam -turnauksessaan upeasti kahdeksan parhaan joukkoon. Hän joutui kuitenkin myöntämään poikien kaksinpelin puolivälierässä Ranskan Constantin Moutet’n paremmakseen lukemin 6-4, 6-0. Ruusuvuoren vuosi jatkuu debyyttien merkeissä, sillä hän pukee viikon kuluttua Georgian Davis Cupissa ensi kertaa miesten maajoukkuepaidan ylleen.

 
Miesten nelinpelin loppuottelu näkyy suorana Eurosport 1:llä suomeksi selostettuna. Selostajina toimivat Arno Seiro ja Arne Six.

Jaa:

Seuraava uutinen: Tässä ovat tuoreet… →