Kontinen/Peers innolla Ranskan avoimiin: ”Parasta tennistä Pariisissa\

23.5.2016  |  15:29

Henri Kontinen ja John Peers aloittavat Ranskan avoimen tennisturnauksen todennäköisesti keskiviikkona kohtaamalla nelinpelin ensimmäisellä kierroksella Espanjan Nicolas Almagron ja Guillermo Garcia-Lopezin

11:nneksi sijoitettu Kontinen/Peers suuntaa massakenttien mestaruusturnaukseen luottavaisin mielin. Suomalais-australialainen pari on pelannut yhdessä vuoden alusta ja voittanut kaksi ATP-kilpailua. 

– Innolla mennään, niin kuin aina Grand Slameihin. Münchenin voitto oli meille ensimmäinen isompi onnistuminen sitten ihan alkuvuoden, mutta pelillisesti meillä on ollut sitäkin parempia kisoja massalla, Kontinen sanoo.

– Tarkoituksena on pystyä parantamaan niistä vielä ja pelata parasta tennistä täällä Pariisissa.

Kontinen eteni viime vuoden Ranskan avoimissa sekanelinpelin välierään Kiinan Jie Zhengin parina. Tänä vuonna Kontinen ei ole sekanelinpelissä mukana.

Juniorivuosilta suomalaiselta löytyy vielä mukavampia muistoja Pariisista.

– Voitimme (Christopher Rungkatin kanssa) Ranskan avointen poikien nelinpelin 2008. Tänne on aina mukava palata, kun on joskus menestynyt täällä hyvin.

 

Kaaviot ja aikataulut: http://www.rolandgarros.com/en_FR/draws/index.html


Jaa:

Seuraava uutinen: STL:n koulutuksesta kuoriutui… →