Kipinää kilpailemiseen – ”Olen ensimmäistä kertaa kokeilemassa kilpailemista ja ehdottomasti tämä on juuri se tapa aloittaa”

11.8.2022  |  09:53  |  Artikkeli, Seurat

Tuusulan Tennisseuran uusilla kovilla ulkokentillä pelattiin sunnuntaina 7.8.2022 naisten Greenball-nelinpelitapahtuma.

Pelikokeilu kuuluu osana naisten Greenball-pilottiin, jota Lahden Tenniskerho on pilotoinut koko vuoden. Nyt kokeiltiin nelinpeliä vihreäpistepalloilla ja kokemukset olivat positiiviset. Mukana olivat Lahden Tenniskerho, Lahden Verkkopalloseura, Valko-Pallo ja Tuusulan Tennisseura.

Pelit pelattiin fast four -säännöillä, mutta sillä lisäyksellä, että erät voivat päättyä 4-4.

– Tämä on omiaan poistamaan jännitystä, kun ei tarvitse ensimmäisenä miettiä häviääkö tai voittaako, vaan voi keskittyä kokeilemiseen ja peli voikin päättyä tasoihin. Tämä sai kiitosta naisilta, on ihan parasta aloittaa juuri näin., sanoi LT:n puheenjohtaja ja naisten Greenball-pilotin alkuunpanija Anna Degerman.

– Olen ensimmäistä kertaa kokeilemassa kilpailemista ja ehdottomasti tämä on juuri se tapa aloittaa, kun jännittää ja kaikki on uutta. On hienoa, että LT ja TTS ovat yhdessä tehneet näitä Greenball-pelikokeiluja jo viime syksystä lähtien, kertoi TTS:n Ella Kyllönen.

LT:n Sirkku Kuivasensaari nostaa esille verkkopelaamisen helpottumisen.

– Varsinkin verkkopelaaminen on vaikeaa alussa kovilla palloilla ja nyt hitaammilla palloilla osumat lisääntyivät, oli paljon helpompaa onnistua verkolla.

Tenniksen strategiassa 2024 on nostettu keskiöön pelaamisen lisääminen kaikilla tasoilla. Kilpailemiseen innostamiseksi ja kilpaotteluiden lisäämiseksi Tennisliitto suosittelee moderneja pelitapoja kisajärjestäjille. Kiinnostaako kilpaileminen? Tutustu aloitusohjeisiin täältä.

TTS:n valmentaja Ilkka Mäkelä on kutsunut seuroja pelaamaan Tuusulaan ja niin hän kuin LT:n Degermankin aikovat jatkaa näiden tapahtumien järjestämistä myös tulevaisuudessa. Degerman on riemuissaan hyvin alkaneesta ja saadun palautteen perusteella toimivasta tavasta aloittaa kilpaileminen.

– Meiltä tulee koko ajan uusia naisia pelaamaan Greenball-pelejä ja siitä he sitten rohkaistuneina jatkavat NE-sarjaan kilpailemaan. Oikeanlaiset pallot antavat myös aikaa taidon kehittymiselle ja lyöntien oikeanlaisten tekniikoiden kypsymiselle, on aivan turha kiirehtiä alkuvaiheessa näitä asioita. Tennis on kuitenkin peli ja aloittelijoiden rohkaisu kilpailemisen aloittamiseen, matalan kynnyksen peleihin ja yhteisöllisyyden sekä uusien pelikavereiden löytymiselle on tärkeää.

Jaa:

Seuraava uutinen: Hietaranta ja Vasa… →