Hietaranta ja Vasa puolivälieriin – kovuutta ja kilpailullisuutta Yhdysvalloista

11.8.2022  |  14:44  |  Raportit

Roni Hietaranta eteni ensimmäistä kertaa urallaan ammattilaisturnauksen kaksinpelin puolivälieriin. Myös Iiro Vasa eteni kahdeksan parhaan joukkoon.

Hietaranta (ATP-1431) voitti kahdeksanneksi sijoitetun Aleksi Löfmanin (ATP-1009) 6-1, 6-7(3), 6-4 Helsingin Meilahdessa pelattavan $15,000 ITF-turnauksen toisella kierroksella. Hietaranta johti ottelua jo 6-1, 5-3 ja pääsi myös neljään ottelupalloon käsiksi 5-3 ja 5-4 tilanteissa, mutta ratkaisu saatiin vasta pitkän kaavan kautta.

– Oli vähän vuoristoratamainen ottelu. Aloitin vahvasti ja pääsin toisessa erässä ottelupalloihin sekä syöttämäänkin ottelusta. Tiukka matsi, mutta onneksi sain hoidettua. Olisi se kyllä harmittanut hävitä niiden toisen erän mahdollisuuksien jälkeen, kommentoi Hietaranta.

20-vuotias Lappeenrannasta ponnistava Hietaranta on tunnettu yhtenä sitkeimmistä suomalaisista pelaajista. Pelaaja ei täysin tiedosta mistä tuo sitkeys kumpuaa.

– Ehkä se on sukuvika, Hietarantojen sukuvika, naurahti Roni.

Puolivälieriin eteni myös Vasa (ATP-1097), joka voitti saksalaiskarsijan Edison Ambarzumjanin 6-3, 6-4.

Nelinpelin ratkaisukierroksille, eli välieriin, ovat edenneet Vasan veljekset. Tehokaksikko voitti puolivälierässä parin Ivan Denisov/Bekhan Atlangeriev 6-1, 6-1.

M15 ITF WORLD TENNIS TOUR | HELSINKI

SUOMALAISTEN 2. KIERROS
Roni Hietaranta – [8] Aleksi Löfman 6-1, 6-7(3), 6-4
Iiro Vasa – Edison Ambarzumjan 6-3, 6-4
Vesa Ahti – [1] Terence Atmane 3-6, 2-6

SUOMALAISTEN PUOLIVÄLIERÄT, PERJANTAI
Roni Hietaranta – [2] Charles Broom | klo 10.00, Ruutu
Iiro Vasa – [3] Filip Peliwo | klo 10.00

SUOMALAISTEN NELINPELIN VÄLIERÄ, PERJANTAI
[2] Eero Vasa/Iiro Vasa – [3] Alexandre Aubriot/Mathieu Scaglia | aikaisintaan klo 12.00

Opettavia hetkiä Yhdysvalloissa – ”Kilpailullisuus on koko ajan läsnä”

Hietarannalla on takanaan uransa ensimmäinen kausi Yhdysvalloissa yliopistotenniksen parissa ja ensi viikon tiistaina on tiedossa paluu Atlantin taakse. Hän pelaa University of Nebraska-Lincolnissa. Myös toinen puolivälieräpelaaja Vasa on Yhdysvalloissa University of San Diegon riveissä.

Hietaranta kuvailee arkeaan yliopistossa todella kiireiseksi.

– Koko päivä on yhdistelmä treeniä ja koulua. Esimerkiksi heti aamusta suuntaamme treenaamaan, sitten koulua ja vielä lisää treeniä. Viime keväänä muistan olleeni ihan puhki päivän päätteeksi ja nukahtaneeni jo kahdeksalta.

Yksi eroava tekijä suomalaiseen treenaamiseen verrattuna on harjoitusten pituudessa.

– Yksi treeni voi olla kolmenkin tunnin mittainen. Ei sitä koko aikaa tietysti niin pitkiä vedetä. Lisäksi syys- ja kevätkaudessa on eroja. Keväällä kisaamme todella paljon ja fokus on silloin peleissä. Meillä on tosi hyvä valmentaja Sean Maymi, joka vetää tiukkaa treeniä ja valvoo, että laatu pysyy koko ajan korkealla.

Hietaranta löytää myös selviä eroja treeni- ja tenniskulttuurissa Suomen ja Yhdysvaltojen välillä.

– Siellä on todella kovaa kilpailua ja laaja taso. Kilpailullisuus on koko ajan läsnä. Jokainen haluaa voittaa ihan jokaikisen pisteen. Tämä on kasvattanut tosi paljon henkisesti. En sanoisi, että Suomessa ollaan kuitenkaan löysiä – mentaliteetti on vaan erilainen.

Jaa:

Seuraava uutinen: Viikkokatsaus 32/2022 – →