Kilpailutoiminta: sopivan tasoisten ja mielekkäiden kilpailumuotojen tärkeys kilpailemisessa

2.5.2019  |  15:00  |  Artikkeli, Seurat

Kilpaileminen kuuluu olennaisena osana tennikseen. Kansallisia kilpailuja löytyy ympäri Suomea lähes vuoden jokaiselta viikonlopulta. Kuitenkin välillä kynnys kilpailemiseen siirtymisestä voi tuntua isolta. Mikä siis avuksi?

Lajin parissa toimivien on järkevää miettiä ja kokeilla kuinka saadaan tarjottua kaikille sopivan tasoisia kilpailuja. Tennisliiton lasten kilpailujärjestelmän ideana onkin houkutella eritasoisia pelaajia mukaan ja tarjota mielekkäitä sekä kehittäviä otteluita.

Kilpailupolun alkupäässä Tykkimäki Mini- ja Miditennis Tour (yksilösarja) ja Tykkimäki Team Tour (joukkuesarja) tarjoavat lapsille matalankynnyksen tapahtumia opetella tenniksen sääntöjä ja kilpailemisen rutiineja pehmeämmillä palloilla pelaten. Myös seurat pitävät omia sisäisiä tapahtumiaan, joissa lapset tutustuvat lajiin softispallon (minitenniskenttä), oranssin pallon (midikenttä) ja vihreäpistepallon (koko kenttä) avulla. Hyvinä jatkumoina toimivat 9v Miditour ja Cinia Junior Grand Prix -sarjan 10-vuotiaiden luokat.

LATAA LASTEN KILPAILUJÄRJESTELMÄ -JULISTE (PDF)

Oleellista on tarjota pelaajan tasoon sopiva kenttäkoko ja pallo – vain ikä ei ole määrittävä asia. Myös ottelun keston suhteen on erilaisia pelitapoja (esimerkiksi aikapelit ja lyhennetyt ottelut Fast4-järjestelmä). Valmentajat, kilpailunjärjestäjät ja seurat ovat alkaneet tarjota kokeilumielessä erikokoisia kenttiä ja erilaisia palloja taitotasoon liittyen kansallisissa kilpailuissa. Alla Kajaanin Tennisseuran esimerkki:

– Kokeilimme Kajaanissa edellisissä kisoissamme vihreätäpläpalloa 12-vuotiaiden sarjassa. Kokemukset olivat pelkästään positiivisia. Ennen kaikkea saimme uusia pelaajia uskaltautumaan mukaan. Muutamat pelaajat kertoivat, että tämä oli mukava tapa jatkaa otteluita heti Tykkimäki Miditourin jälkeen. Oma fiilis on, että tämä oli erinomainen juttu. Pallorallit vastasivat aikalailla miditennistä, mutta tilan hahmottamiselle ja havainnoinnille tulee mielestäni hyvä lisähaastee lisäksi, kertoi Jukka Karjalainen.

– Tennisliitto kannustaa ottamaan erilaiset pallot ja kenttäkoot enenevissä määrin mukaan kilpailutarjontaan jo nyt olemassa olevien toimivien luokkien lisäksi. Toimivat mallit ja mielekkäät ottelut houkuttelevat uusia pelaajia mukaan ja koukuttavat mukaan kilpailemiseen. Toimiva kehityspolku on tärkeää lajia aloitteville, oli kyseessä sitten lapsi tai aikuinen, sanoo Tennisliiton kilpailupäällikkö Raisa Törnroos-Heinonen.

Olemassa oleviin kilpailuihin voi muokata luokkia tai lisätä uusia luokkia esimerkiksi seuraavasti:

  • 10v orange
  • 11v orange
  • 11v green
  • 12v green

Tällöin Teninsässän lisätietokenttään kannattaa kirjoittaa selvennys mitä luokka tarkoittaa. Esimerkiksi 10v orange = 10-vuotiaat ja nuoremmat pelaavat midikokoisella kentällä ja oranssilla pallolla. Asiaa kannattaa pohtia avoimin mielin myös aikuistenniksen puolella. Esimerkiksi aikuisharrastajille voidaan luoda luokkia joissa E-luokassa pelataan vihreäpistepallolla.

Jaa:

Seuraava uutinen: Seurasiirrot: Varsinaiset edustusmuutokset… →