Kiiski ja Suomalainen Finnish Tourin voittajat

6.11.2006  |  14:15

Lassi Ketola voitti Turun osakilpailun

TaTS:n Lauri Kiiski kokosi vain neljä Finnish Tour-pistettä vähemmän kuin kakkoseksi ja kolmanneksi tulleet Ketolat, Tuomas ja Lassi, yhteensä kun kymmenes ja vuoden viimeinen tourin osakilpailu pelattiin 3.-5.11. Turussa. Kiiski vei Finnish Tourin voiton 80 pisteellä.
Kiiskin Finnish Tourin kokonaisvoitto oli ollut selvä jo pitkään. Turussa asevelvollisuuttaan Pirkkalassa suorittava Kiiski joutui yllättävän ahtaalle ensimmäistä otteluaan lukuun ottamatta. Hän voitti ÅLK:n Teemu Vainion 6-3, 6-0, mutta sai tehdä täydet kolme erää töitä sekä puolivälierissä GVLK:n Pekka Rinteen että välierissä ÅLK:n Ville Äyräksen kanssa. Loppuottelussa Kiiski joutui taipumaan HVS:n Lassi Ketolalle, joka vei voiton luvuin 7-6(2), 5-7, 7-6(5),
Kiiski voitti Finnish Tourin neljä osakilpailua ja oli neljän kisan finaalissa. Hangon ja Vantaan osakilpailuissa hän ei ollut mukana Davis Cup-edustusten vuoksi. Tuomas Ketola osallistui viiteen tourin osakilpailuun, voitti kaksi ja oli kahdesti finaalissa. Lohjan SM-kisoista hän sai neljä pistettä ja päätyi 44 pisteeseen.
Finnish Tourin pisteissä kolmanneksi nousi Lassi Ketola, joka Turussa nappasi 12 pistettä ja nousi 40 pisteeseen. Lassi Ketola pudotti Juho Paukun neljänneksi.
Naisten Finnish Tourilla oli vain viisi osakilpailua. Smashin Piia Suomalainen osallistui niistä kolmeen ja voitti ne kaikki keräten näin 36 pistettä. Yhtä selvästi kakkoseksi nousi HVS:n Essi Laine, joka keräsi neljästä osakilpailusta 22 pistettä. TaTS:n Jennifer Holmberg keräsi 15 pistettä ja voitti kolmannen sijan yhdellä pisteellä ennen serkkuaan HLK:n Michaela Björnströmiä.

Jaa:

Seuraava uutinen: STL:n hallituksen päätöksiä… →