Jarkko Nieminen ja Micke Kontinen perjantaina Monacoa vastaan

5.3.2015  |  16:56

Suomen miesten tennismaajoukkue aloittaa huomenna ottelunsa Monacoa vastaan Davis Cupin Euro-Afrikan II-ryhmässä. Joukkueessa pelaavat Jarkko Nieminen, Henri Kontinen, Micke Kontinen ja Henrik Sillanpää
Heistä Nieminen (ATP 70) aloittaa kolmipäiväisen otteluviikonlopun kohtaamalla Romain Arneodon (ATP-ranking 609) kello 12 Suomen aikaa. Nieminen ehti Monacoon vasta tiistai-iltana matkustettuaan kahden yön läpi paikalle Buenos Airesista, jossa hän voitti sunnuntaina ATP-turnauksen nelinpelin.
– Neljän tunnin aikaero ei aiheuta ongelmia, mutta univelkaa matkustuksesta kertyi. Onneksi olen saanut täällä levättyä ja nukuin tänäänkin pitkään, vasta iltapäivällä harjoituskentälle suunnannut Nieminen sanoi.
– Todella kiva pelata pitkästä aikaa Davis Cupia. Tavoitteenani on tietenkin voittaa Arneodo ja päästää Micke (Kontinen) jatkamaan 1-0-tilanteesta. Arneodo ei ole minulle tuttu pelaaja, mutta kavereilta olen kuullut, että kyseessä on tasainen massapelaaja, Nieminen jatkoi.
Auringonpaisteinen Monacon Country Clubin tenniskeskus on Niemiselle mieluinen paikka, josta hänellä on hyviä muistoja. Voimakas tuuli voi tuoda omat haasteensa merelliseen idylliin.
– Puuskainen tuuli muuttaa pelin luonnetta ja vaatii pelaajalta enemmän kärsivällisyyttä. Se kumpi pelaa fiksummin, poistuu todennäköisesti voittajana kentältä, Micke Kontinen ennakoi.
Hän kohtaa perjantaina Monacon Benjamin Balleret’n (ranking 356). 
– Henkka (Henri Kontinen) on pelannut häntä vastaan Naantalissa, joten jotain olen häneltä kuullut. Balleret on kuulemma tasaisen hyvä joka osa-alueella, Micke Kontinen (ranking 424) kertoi.
Monaco-Suomi Davis Cupissa
6.3. kello 12 Suomen aikaa alkaen Romain Arneodo-Jarkko Nieminen, Benjamin Balleret-Micke Kontinen
7.3. kello 14 alkaen nelinpeli Guillaume Couillard ja Thomas Oger-Henri Kontinen ja Jarkko Nieminen
8.3. kello12 alkaen Benjamin Balleret-Jarkko Nieminen, Romain Arneodo-Micke Kontinen
Suomen ja Monacon joukkueet, rankingit ja aikataulut: http://www.daviscup.com/en/draws-results/tie/details.aspx?tieId=100022440

Jaa:

Seuraava uutinen: Davis Cup: Suomi… →