HPP Open: Miesten puolivälierä- ja naisten välieräparit selvillä – Virtanen ja Niklas-Salminen taipuivat

17.11.2022  |  21:39  |  Raportit

Torstaina HPP Openissa vuorossa oli miesten toisen kierroksen otteluita ja nelinpelin puolivälierät sekä naisten puolivälierät ja nelinpelin semifinaalit.

Virtanen taipui kaksinpelin toisella kierroksella

Illan odotetuin Otto Virtasen kamppailu pelattiin suurilukuisen yleisön edessä Talin keskuskentällä. Virtanen kohtasi toisella kierroksella viidenneksi sijoitetun Tomas Machacin. Ottelu oli pelaajien toinen keskenäinen kohtaaminen Challenger-kiertueella. Machac lannisti kotiyleisön tunnelman vakuuttavalla esityksellä ja siirtyi heti ottelun alussa syötönmurron turvin johtoon. Machac ei lupunut johdostaan missään vaiheessa eikä Virtanen puolestaan päässyt haluamaansa rytmiin. Tsekkiläinen lopulta eteni puolivälieriin lukemin 6-4, 6-2. HPP Open oli loppukaudesta huimassa vireessä olleen Virtasen kauden viimeinen turnaus.

Kaksinpelin puolivälieriin eteni Machacin lisäksi saksalainen Yannick Hanfmann, joka kukisti päivän ensimmäisessä ottelussa keskuskentällä brittiläisen Ryan Penistonin 6-3, 6-4. Kilpailun nuorin jatkoon menijä oli puolestaan 20-vuotias sveitsiläinen karsinnoista läpi itsensä pelannut Leandro Riedi. Riedi kukisti entisen ATP-45 Maximilian Martererin 7-6, 6-2. Muut jatkoon menijät olivat Dimitar Kuzmanov ja Jelle Sels [8]. Kaikki puolivälierät ovat ohjelmassa perjantaina.

Virtanen/Vasa ja Niklas-Salminen/Durasovic tippuivat jatkosta

Virtanen ja Eero Vasa kohtasivat puolivälierissä neljänneksi sijoitetun intialaisparin Purav Raja/Divij Sharan. Avauserä oli railakasta tennistä molemmin puolin, mutta lopulta Virtanen/Vasa pari voittivat sen 6-3. Erässä nähtiin yhteensä 4 syötönmurtoa. Suomalaiset näyttivät jo karkaavan otteluvoittoon aikaisen syötönmurron turvin toisessa erässä, mutta intialaiset taistelivat itsensä tasoihin ja lopulta ohi. Raja/Sharan etenivät välieriin lopulta 3-6, 6-4, 10-6.

Patrik Niklas-Salminen ja Viktor Durasovic kohtasivat puolivälierissä Petros Tsitsipas/Reese Stalder parin. Ottelu oli tasainen alusta loppuun saakka eikä kamppailussa nähty yhtäkään syötönmurtoa. Jokainen eristä ratkaistiin tie-breikissä ja marginaalit olivat pelissä hyvin pienet. Loppulukemat kirjattiin kreikkalais-yhdysvaltalaiselle parille 6-7(2), 7-6(2), 10-7.

Naisten puolivälieräparit selvillä

Naisten 25,000 dollarin ammattilaiskilpailussa oli vuorossa kaksinpelin puolivälierät ja nelinpelin välierät.

Päivän yllätyksestä vastasi sijoittamaton Taylor Ng, joka kukisti turnauksen ykköseksi sijoitetun Dalila Jakupovicin. Yhdysvaltalainen Ng ei jättänyt slovenialaiselle Jakupovicille mahdollisuuksia. Vahvasti esiintynyt Ng voitti ottelun suoraviivaisesti 6-1, 6-3. Sama vire jatkui myös nelinpelissä, jossa Ng ja Katarina Jokic etenivät nelinpelin finaaliin. Viikon kuudessa ottelussa yhdysvaltalainen ei ole hävinnyt vielä erääkään.

Muut kaksinpelin välieriin edenneet pelaajat olivat kolmanneksi sijoitettu Katarzyna Kawa, neljänneksi sijoitettu Mona Barthel ja Elena Malygina. Puolalainen Kawa joutui urakoimaan kolmen erän ja lähes kolmen tunnin ajan norjalaista Malene Helgoa vastaan.

Jaa:

Seuraava uutinen: Viikkokatsaus 46/2022 – →