Heliövaara/Marchenko turnausvoittoon Kazakstanissa – Niklas-Salmiselle tiukka finaalitappio ja Orpana tavoittelee mestaruutta sunnuntaina

5.10.2019  |  14:33  |  Raportit

Harri Heliövaara ja ukrainalainen Ilya Marchenko juhlivat nelinpelin ATP Challenger -turnausvoittoa Kazakstanissa.

Sijoittamattomat Heliövaara (nelinpelin ATP-151) ja Marchenko (kaksinpelin ATP-378) voittivat matkalla loppuotteluun kolme ottelua. Perjantaisessa välierässä he voittivat belgialaisen Ruben Bemelmansin ja tsekkiläisen Zdenek Kolarin 6-3, 4-6, 10-7.

– Oikein kelpo matsi pelattiin tänään. Ensimmäinen erä oli selvää hallintaa ja toisessakin voitimme enemmän pisteitä kuin vastustajat. Ottelutiebreakissa sitten Ilya haki pari aika maagista palloa takaisin ja itse onnistuin pitämään verkkoa meillä hallussa, kommentoi Heliövaara välierän jälkeen.

Lauantaisessa loppuottelussa olivat vastassa neljänneksi sijoitetut puolalaiset Karol Drzewiecki/Szymon Walkow. Suomalais-ukrainalaispari oli vahvemmalla jalalla liikkeellä ja siirtyivät nopeasti 5-2 johtoon. Lopulta ensimmäinen erä kirjattiin yhden murron turvin luvuin 6-4. Toisen erän alku pelattiin tasaiseen tahtiin, kunnes Heliövaara/Marchenko iski seitsemännessä pelissä murtaen vastustajien syöttövuoron. Tämä murto riitti loppuun asti ja pari pääsi tuulettamaan turnausvoittoa erin 6-4, 6-4.

– Onpa loistava fiilis kauden toisen kisavoiton jälkeen. Viime hetken pariutuminen Marchenkon kanssa kannatti ja paransimme otteitamme matsi matsilta. Parista sentistä oli kiinni, että kisat olisivat päättyneet jo ensimmäiselle kierrokselle, kun ranskalaisvastustajien palautus matsipallossa oli hiuksen hienosti pitkä ja tässä sitä nyt ollaan pokaalin kanssa, kertoi Heliövaara.

– Finaalissa tuntui etteivät puolalaisvastustajamme saaneet ihan parasta terää irti, kun taas me pelasimme ajoittain todella hyvin. Omassa pelissäni syöttö kulki tosi hyvin ja muutaman pelin palautuksetkin vedin ihan liekeissä. Myös yhteispeli ankarasti taistelleen Marchenkon kanssa toimi mukavasti, meillä oli koko viikon todella rento ja iloinen tunnelma kentällä. Ja silloinhan tulosta yleensä tulee!

Seuraavaksi suuntaan takaisin Suomeen ja pelaan Sata-Tenniksen riveissä TEHO Sport Tennisliigan avauksessa, päätti Heliövaara.

Turnaus pelattiin kovilla sisäkentillä ja oli kokonaispalkintoarvoltaan 54,160 dollaria. Turnausvoitto on Tokion olympialaisiin tähtäävän suomalaisen kauden toinen. Aiempi mestaruus tuli Hollannissa heinäkuussa yhdessä Emil Ruusuvuoren kanssa.

TULOKSET

Orpana pelaa sunnuntaina kaksinpelimestaruudesta Bulgariassa – Niklas-Salmiselle tiukka finaalitappio Ruotsissa

Suomen naisten ykköspelaaja Oona Orpana (WTA-501) tavoittelee sunnuntaina kauden ensimmäistä kaksinpelin turnausvoittoaan $15,000 ITF World Tennis Tourin kilpailussa Bulgariassa.

Toiseksi sijoitettu Orpana on voittanut jo neljä ottelua ilman erätappioita. Lauantaisessa välierässä Orpana voitti slovakialaisen Michaela Kadleckovan 6-2, 6-1. Loppuottelussa Orpana kohtaa kolmanneksi sijoitetun 21-vuotiaan bulgarialaisen Petia Arshinkovan (WTA-533).

KAAVIOT

Patrik Niklas-Salminen (ATP-560) taisteli lauantaina $25,000 ITF-turnauksen finaalissa Ruotsissa. Loistavasti läpi viikon pelannut suomalainen pääsi erittäin lähelle turnausvoittoa, mutta lopulta latvialainen Martins Podzus (ATP-488) käänsi taiston itselleen erin 7-5, 3-6, 2-6.

Jaa:

Seuraava uutinen: TEHO Sport Tennisliigan… →